DJ ei ollut ainoa saksikäsi dekkien takana Shutdown-festareilla – DJ-historiaa on mahdollista tehdä näinkin

Vimugraphy

Shutdown-saaga jatkuu taas tällä viikolla.

Taannoisilla Shutdown-festareilla nähtiin astetta spessumpi hetki, kun tapahtuman yhteistyökumppaneihin lukeutuneen Cuttersin parturi pääsi leikkaamaan yhdeltä DJ:ltä hiukset kesken hänen settiään. Vaikka DJ saattaa normaalistikin kohdata soittaessaan erikoisia tilanteita, niin samanaikaista parturointia on tuskin tapahtunut missään aiemmin.

Parturointihaasteen otti vastaan Klangin toukokuun mixtapen koonnut DJ Taste. Shutdownin perustajiin lukeutuvan Salar Pakjoun ideoima tempaus nähtiin ainoastaan puoli tuntia ennen lauantain pääesiintyjäksi buukatun brittinimen keikkaa.

– Olin juuri lämppäämässä Kojo Fundsia päälavalle, joten parturi tuli tavallaan pahimpaan mahdolliseen aikaan. Olin kuitenkin pyytänyt hiustenleikkuuta viikonlopulle koska halusin että feidi olis kunnossa, joten pakkohan se oli kokeilla tuleeko levyjen soittamisesta mitään samalla kun hiuksia leikataan, DJ Taste kertoo.

Levysoittimia instrumentteinaan käyttävältä turntablism-DJ:ltä vaaditaan tiukkaa keskittymiskykyä ja usein millintarkkaa tekniikkaa. Samaa voisi sanoa myös parturin työstä. Mutta miten on klubi-DJ:n laita, onnistuuko parturoitavana oleminen ja bileiden ylläpitäminen samanaikaisesti?

– Quick mixing -soittotyyli vaatii keskittymistä, mutta mulla ei ollut vaikeuksia päästä samalle aaltopituudelle festarin yleisön kanssa. Kaikki uudet brittiräpit, strippiklubiträpit ja afro swingit saivat porukan tanssimaan.

DJ Tasten mukaan hiustenleikkuu rajoitti jossain määrin työskentelyä, joten vastaavanlainen multitaskaaminen ei ehkä normaalisti ole DJ:n kannalta se kaikkein ideaalein ratkaisu. Parturilla oli kuitenkin homma hallussa, ja haluttuun lopputulokseen päästiin Cuttersin antaman laatulupauksen mukaisesti 15 minuutissa.

– Olosuhteisiin nähden jälki oli tarkkaa. Sinä aikana ehdin soittaa 18 biisiä ja huutamaan mikkiin muutaman kerran, DJ Taste kertaa.

Shutdown-klubin saaga jatkuu taas lauantaina 3. elokuuta, kun Shutdownin kaikkien aikojen kävijäennätyksen viime vuoden elokuussa tehnyt ilta saa jatkoa. Kyseessä on jatko-osa viimekesäiselle ysäri-R&B -fiestalle, joka laajenee järjestäjien mukaan ”full-on, no limits, bangers-only R&B-mayhemiksi”.

Tapahtumapaikkana toimii Ääniwalli ja illan DJ-vieraiksi on buukattu DJ Anonymous ja ​​DJ 3rrrd. Luonnollisesti paikalla nähdään myös täydellä kokoonpanolla SHUTDOWN DJ TEAM, jonka muodostavat all good soundsystem, DJ Double M, DJ Taste, TBOY sekä HOODWATCH-kaksikko.

Myös Shutdown-festareille on tiedossa jatkoa, ja tarkempaa tietoa ensi kesän festareista julkaistaan jo lähiaikoina. Lisäinfoja odotellessa kannattaa tarkistaa elokuun bileiden speksit Facebookista ja hoitaa ennakkoliput haltuun Tiketistä.