Blockfestin järjestämä Rap City kokoaa Jyväskylään Suomen ajankohtaisimmat rap-nimet

Joonas Caven

Tapahtuma on samalla Gettomasan kesän ainut kotikeikka.

Jyväskylän Lutakonaukiolla järjestettävä Rap City kokoaa Suomen ajankohtaisimpien rap-nimien tähdittämän ulkoilmatapahtuman ensimmäistä kertaa lauantaina 28. toukokuuta. Blockfestin järjestämän tapahtuman tarkoituksena on tarjota yksipäiväinen festivaalikokonaisuus sekä tuoda ihmisiä yhteen hiphop- ja rap-musiikin kautta.

Rap City -tapahtumassa nähtävän Gettomasan esiintyminen on määrä olla artistin kesän ainut kotikeikka Jyväskylässä. Kortepohjan kasvatin lisäksi lavalla nähdään kotikaupungin virtuoosit Pyrythekid ja Shakkii sekä Jyväskylään vierailulle saapuvat niin ikään huippunimiin lukeutuvat ibe, Etta, Sexmane, Pessa sekä ennennäkemättömän yhteiskeikan vetävät kovassa nosteessa olevat Ares ja Senya.

– Rap City -tapahtumassa on isossa roolissa juuri keskisuomalaiset tekijät, sillä Jyväskylästä tulee tällä hetkellä suomirapin parhaimmat tekijät. Haluamme tuoda rap-tapahtumia enemmän ympäri Suomen nostamalla vuosittain relevanteimpia ja paikallisia artisteja, kertoo tapahtuman promoottori Kalle Kallonen.

Yksipäiväisen festivaalia muistuttavan päivän päätteeksi on vielä tarjolla jatkobileet Club Escapessa, jossa paikan päällä on soittamassa Jyväskylästä tutut dj:t Vicky ja Ulrika sekä Suomen kärkikastiin kuuluva tuottajavelho Kuiva H.

Menossa on myös mukana Bakari Babyface Bax Diarran vitunleija® sekä Rap Cityn pop up -myymälä, jossa on paitoja myynnissä rajoitettu erä.

Koko tapahtuma-alue on anniskelualuetta, jonka ikäraja on 18 vuotta. Paikan päältä löytyy myös ruokapiste. Liput tapahtumaan ja jatkobileisiin voi hankkia Tiketistä.