Rap-artisti Ares kertoo perjantain Vain elämää -jaksossa haaveilevansa materian ja striimien sijaan perheestä ja talosta Vantaalla.
Tämän hetken suosituimpiin kotimaisiin rap-artisteihin kuuluva Ares on kääntänyt hiljattain uuden sivun urallaan osallistuessaan Vain elämää -formaatin uusimmalle kaudelle. Sarjassa nähdään tällä viikolla Areksen jakso, jossa räppäri avaa suhdettaan musiikkiin ja kertoo tulevaisuudenhaaveistaan.
”Kaikki saa niiden kukat joskus”
Ares kiinnitettiin Rähinä Recordsille jo 18-vuotiaana, mutta todellinen läpimurto tapahtui viimeisen kahden vuoden aikana. Vuonna 2025 hän oli Suomen toiseksi kuunnelluin artisti Spotifyssa heti Turistin jälkeen. Räppärin jättihitti Menestys on paras tapa kostaa puolestaan oli Suomen Spotifyn kuunnelluin kappale samana vuonna.
Vain Elämää -jaksossa tähtiräppäri puhuu siitä, mitkä ovat tämän elämän tärkeimpiä asioita. Miljoonasade-yhtyeestäkin tuttu Heikki Salo kysyy 26-vuotiaalta räppäriltä, mistä tämä unelmoi. Räppäri paljastaa haaveilevansa tulevaisuudessa perhe-elämästä:
– Rehellisesti, haaveilen siitä, että minulla on iso talo Vantaalla, koira ja käärme, vaimo ja kaksi lasta: poika ja tyttö. Että minulla on oma perhe. Joulu lasten kanssa, Ares toteaa.
– Olen jo setä ja kummisetä. Huomaan, miten paljon nautin siitä, että voin opettaa lapsille asioita.
Lue myös: Nylon Beat ”vihasi intohimoisesti” Satasen laina -jättihittiään – Tässä syy

26-vuotias Ares kiinnitettiin legendaarisen Rähinä Recordsin rosteriin vasta 18-vuotiaana.
Petri Aho
”Ei siitä saa aitoa onnea”
Ares kertoo, ettei haaveile materiasta:
– Se on siistiä ja kivaa, mutta ei siitä saa aitoa onnea. Loppujen lopuksi mitä siitä saan on imagoasia.
Räppäri toteaa, että tälle rahaa ja striimilukuja tärkeämpää on tämän intohimo, musiikin tekeminen:
– Kun tuo kaikki tiputetaan, sinne jää se, että haluan vain tehdä musiikkia. Kun musiikkikin tiputetaan, sitten sinne jää se, että haluan olla vahvemmin hyvä ihminen.
Myös vanhempien ylpeys merkitsee Arekselle enemmän kuin urasaavutukset:
– Haluan olla hyvä poika ja että vanhempani voivat olla ylpeitä minusta. Väitän, että he ovat eniten ylpeitä siitä, että olen kunnioittava ja että minulla on hyvät käytöstavat ja kohtelen muita hyvin – eivät siitä, miten paljon striimaan tai paljon teen keikkoja.
Areksen Vain elämää -jakso on nähtävissä Ruudussa ja Nelosella tulevana perjantaina. Tsekkaa esimakua Areksen jaksosta täältä!