Tekeekö Timo Pieni Huijaus lopultakin comebackin?

Timo Pieni Huijaus julkaisi edellisen albuminsa maaliskuussa 2012.
Rähinä Records

Tiedossa saattaa olla todellinen hustlaajapojan paluu.

Rähinä Recordsin ”kahdeksas veljes” Timo Pieni Huijaus on suunnitellut kaikessa hiljaisuudessa paluuta. Viime vuosina matalaa profiilia pitäneellä miehellä on tekeillä kolmas sooloalbumi, jonka edeltäjä julkaistiin jo vuonna 2012.

Vaikka TPH:ta ei ole lähivuosina kuultu juurikaan edes muiden Rähinä-artistien julkaisuilla, ei porvoolaislähtöinen artisti ole missään vaiheessa kadonnut kokonaan tutkalta. Viime aikoina ilmassa on ollut selkeitä merkkejä aktivoitumisesta, sillä TPH fiittasi Kalle Kinoksen kanssa WYK:n maaliskuussa julkaistulla Hahmoterapia-kappaleella.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Hiljaiselosta huolimatta Timo Pieni Huijaus on myös keikkaillut silloin tällöin, edellisen kerran niinkin äskettäin kuin viime viikonloppuna. Keikkaa markkinoitiin Facebookissa mahdollisuutena kuulla aiempien hittien lisäksi ennenkuulematonta materiaalia uudelta albumilta, mikä tukee teoriaa comebackista.

Tapahtumajärjestäjän mukaan TPH alkaa keikkailemaan kunnolla uudestaan syksyn paikkeilla. Uutta materiaaliakin on todennäköisesti lupa odotella (luonnollisesti pienellä varauksella – TPH:n debyyttikin oli jonkinasteinen ikuisuusprojekti) julkaistavaksi samoihin aikoihin.

Uudesta albumista ei toistaiseksi ole sen tarkempaa tietoa, mutta huhujen mukaan sillä saatetaan kuulla Jussi Valuuttaa. TPH:n kolmatta plattaa odotellessa voit kerrata alta millaista materiaalia Kaikki loppuu -albumilla kuultiin.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.