Pihlderberg on nyt myös levy- ja tuotantoyhtiö – haastattelussa Rekami

Labelille on sainattu kuusi nimeä.

Hullu vuosi 2020 on ollut jyväskyläläislähtöiselle Rekamille eli LX-Beatsille julkaisupitoinen. Siinä missä pandemia on lamauttanut monet, tuntuu Rekami ainoastaan saaneen siitä lisäpotkua tekemisiinsä.

Helsinkiin asettunut tuottaja-räppäri tuotti ensin albumin Laastarit, liimat, teipit ja siteet, jonka räpeistä vastasi pääosin Jyväskylän monneista ehkä legendaarisin eli Joniveli. Nopeasti sen jälkeen tuli ulos hänen oma sooloalbuminsa, jota oli pohjustettu jo pidemmän aikaa useilla singlelohkaisuilla.

Karonkka päätti samalla KPC Recordsin perustajakolmikkoon kuuluvan artistin kolme vuotta kestäneen diilin Monspin kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että julkaisutahti olisi hiipumassa.

Uudelle tasolle noussut Rekami on nimittäin perustanut oman tuotanto- ja levy-yhtiön, jonka nimi on hänen toissavuotisen tuottajalevynsä tapaan Pihlderberg. Tuoreen lafkan jakelusta vastaa Universal, jonka muita yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Katutaso Äänite, Killah Records sekä Tasoi Records.

Rekami julkaisee luonnollisesti omat julkaisunsa jatkossa oman labelinsa kautta, mutta keitä muita on mukana? Lue alta mitä megabouss kertoo uudesta yhtiöstään!

Vuosi alkaa pikkuhiljaa olla paketissa. Millainen on ollut Lauri Pihlmanin vuosi 2020?

”Kokonaisuutena kurjin vuosi mitä muistan. Toivottavasti tämä on joku vinksahtanut testi ja enteilee sitä, että ensi vuosi on sitten kaikille kaikkien aikojen helpoin. Uncle Murda voisi julkaista tästä vuodesta kokonaisen recap-albumin. Musiikillisesti tämä on ollut toki hieno vuosi, ja monia hyviä levyjä on tipahdellut. Esimerkiksi Kalle Kinos, Lauri Haav, Gettomasa, Olli Antonio, Boldy James, Roc Marciano, KA (Descendants of Cain on vuoden paras albumi helposti).”

Ilmoitit viime viikolla Twitterissä perustaneesi uuden levy-yhtiön nimeltä Pihlderberg. Mikä sai perustamaan uuden labelin, mihin tarpeeseen se on luotu ja onko ajatus sellaisesta kytenyt jo pidempäänkin?

”Tämä oikeastaan lähti siitä kun havahduin tuossa kesällä, että täällä pyörii monta kovaa artistia ilman julkaisijaa. Kaikki niistä ovat sellaisia ketä aidosti itse fiilistelen, ja olen ihmeissäni, että tällaisia tyyppejä sain välittömästi ”Bergin” avauskokoonpanoon. Nyt tuolla puhutaan jo, että ensi vuosi on ”The year of the Berg”, vaikka homma on vasta starttaamassa.”

Oletko labelin ainoa omistaja vai onko sen toiminnassa mukana muitakin?

”Omistan yrityksestä 100 %, mutta yhteistyökuvioita tehdään moneen suuntaan. Esimerkiksi Tommi Langenin / Tapeoverin kanssa jatkamme aiemmin hyväksi havaittua yhteistyöjärjestelyä ja tiivistämme sitä nyt entisestään. Merch-yhteistyö toteutetaan Otoksen/Liike 22:n kanssa ja toivon mukaan unelma omasta skeittidekistä tapahtuu myös ensi vuonna.”

Miten Pihlderberg eroaa Skill Street Entertainmentista tai KPC Recordsista?

”Skill Streetistä siinä mielessä, että en suunnittele tekeväni toista henkilökohtaista konkurssia. Yritän välttää ainakin ne sudenkuopat joihin Skill Streetin kanssa astelin. KPC Recordsista siten, että tämä on levy-yhtiö, kun taas KPC Records on kollektiivi. Eli mun ja Aren jutut ovat jatkossakin myös KPC-julkaisuita.”

Miten monta artistia labelille on sainattuna ja onko ensimmäiselle julkaisulle jo julkaisupäivämäärä lukossa?

”Aren, EeteenHazardin ja Will-Jamin lisäksi myös muita signauksia on tehty ja aloitetaan julkaisutoiminta heti tammikuussa.”

Eeteen?!

”Itse kuulun siihen joukkoon joka on todella pitkään venannut Eetulta enemmän soolobiisejä ja EP- tai albumikokonaisuutta. Aloin sitten suoraan prässäämään, että olisiko nyt aika sellaiselle vihdoin.”

Huh huh, kova suoritus! Onko Pihlderbergin fokus muuten ainoastaan rap-genressä vai tullaanko levymerkin kautta julkaisemaan muutakin?

”Pysyn genreissä jotka tunnen parhaiten, koska silloin tällaisesta pienestä labelista on meidän artisteille hyötyä.”

Olet tekemässä ainakin yhteislevyä Aren kanssa, kerro hiukan siitä?

”Siitä tulee legendaarinen albumi. Are on vienyt kirjoittamisensa ihan uudelle tasolle. Tämän albumin ainoa huono puoli on se, että sitä on niin hauska tehdä, että vaikka nyt on jo tarpeeksi biisejä levylle, niin varaan koko ajan uutta studiosessiota Aren kanssa. Lupaan, että peli vihelletään jossain vaiheessa poikki ja albumi julkaistaan sekä vinyylinä että diginä vuonna 2021.”

Mitä muita projekteja on työn alla?

”Oma sooloalbumi ja toimin lisäksi execinä Hazardin soolodebyytin tiimoilta.”

Vapaa sana.

”Pitäkää turvavälit, soittakaa videopuheluita ja käyttäkää maskia. Ottakaa iisiä!”