MELO löi nyrkit yhteen tamperelaisen Le Fvbeloksen kanssa

Le Fvbelos ja MELO poseeraavat vierekkäin.
Le Fvbelos ja MELO ovat molemmat Skorpionin artisteja.

Kaksikon yhteistyökappale enteilee uutta mixtapea.

Isossa nosteessa oleva MELO on julkaissut uutta materiaalia SICKBOY-nimisen träkin muodossa. Kappaleella on mukana tuore lupaus Le Fvbelos, joka on saanut osakseen paljon huomiota SoundCloudissa.

MELO on suomalaisen rap-kentän uusimpia käänteitä seuranneille jo tuttu tekijä, mutta tamperelainen Le Fvbelos on monille vielä tuntematon nimi. Tasoi Recordsillekin houkuteltu, mutta lopulta Skorpionin kanssa diilin tehnyt tamperelainen tunnetaan toistaiseksi parhaiten hitistään Kauas.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

4evan tuottama SICKBOY on ensimmäinen singlelohkaisu MELO:n tulevalta mixtapelta. Projektille ei ole toistaiseksi annettu julkaisuajankohtaa, mutta sitä on lupa odottaa julkaistavaksi myöhemmin tänä vuonna.

Kaksikko on mahdollista nähdä livenä Helsingin Kuudennella Linjalla perjantaina 1. helmikuuta. Samana ilta Kutosella nähdään myös joulukuussa Vaihost sisään -mixtapensa PME Recordsin kautta julkaissut Cavallini & Shrty -duo. Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.

Ota SICKBOY ja sen visuaalit haltuun alta. Videon ovat tehneet Jens Zitting ja Rasmus Purola.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.