Kiinnostaako paikka VIP cliquessa? Siinä tapauksessa kannattaa painaa mieleen nimi Santos J

Tiedossa on trap metallia, flow’n vaihteluja, punchlineja sekä wordplaytä.

Suomi on vuosituhannen taitteen jälkeen ollut useimmille kotimaisille rap-artisteille kielivalintana luonnollisin, mutta poikkeuksiakin on aina ollut. Uusista tulokkaista heihin lukeutuu esimerkiksi Santos J eli Niclas Järviö, joka on kirjoittanut ja äänittänyt omaa musiikkiaan vajaat kaksi vuotta.

Kappaleensa tamperelaisartisti sanoittaa englanniksi. Hädin tuskin täysi-ikäinen Santos J kuvaa kielivalintaa itselleen luonnolliseksi, sillä hän kuunteli lapsuudessaan pääasiassa jenkkiräppiä ja oli koko peruskoulun englanninkielisillä luokilla.

– Kavereitten kanssa friistailattiin koulussa sillon tällöin. Huomattiin, että osaan kirjottaa ja räppää aika sujuvasti niin he kehotti mua tekemään sitten tosissaan jotain.

Nykyään Varalan urheiluopistossa opiskeleva Santos J otti kehotuksen vakavasti ja alkoi kirjoittamaan sekä friistailaamaan päivittäin kotonaan. Nyt tulokkaalta on tulossa debyytti-EP, jonka hän on tehnyt kokonaan kaverinsa kanssa – ainoastaan kannesta vastaa Instagramin kautta hänet löytänyt romanialaisartisti.

Projektilta on julkaistu ensimmäisen singlen F.O.B:n lisäksi energinen ja nopeatempoinen caveman shit!, joka saa ainakin artistin itsensä haluamaan keskelle moshpittiä. Oman reaktiosi siihen voit testata iskemällä biisin soittoon alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Itse EP alkaa koripalloa harrastavan Santos J:n freestylellä, joka antaa kuulijalle tuntumaa kokonaisuudesta osoittaen samalla että pallo pysyy hallussa myös mikissä. Suurin osa projektin raidoista menee energisten trap-biisien kategoriaan, mutta mukana on tarinankerrontaakin Joey Bada$$in ja J. Colen hengessä.

– Biiseissä on todella paljon wordplayta ja punchlineja niinkun battle rapissa, eikä ole vaan perussanoja ilman mitään kontekstia niille, Santos J lisää.

Battle rap onkin uuden lupauksen mukaan ollut viime aikoina yksi hänen suurimmista kiinnostuksen kohteistaan. Tuleeko siis Santos J löytymään Rap SM:n osallistujalistalta mahdollisesti jo lähivuosina?

– En oo tällä hetkellä harkinnut osallistumista, mutta ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo.

Nuorukaista ei ole toistaiseksi nähty esiintymislavoilla muutenkaan, mutta nälkää niille nousemiseen muutamassa Dome Karukosken elokuvassakin mukana olleelta tulokkaalta löytyy kyllä. Ensialkuun hän haluaisi päästä keikkailemaan baareissa sekä muissa vastaavissa tiloissa joissa ihmiset pystyisivät ”hyppimään ja sekoilemaan”, mutta pitkässä juoksussa tähtäin on korkeammalla.

– Haluisin paljon päästä festareille ja jopa ulkomaille esiintyyn!

VIP CLIQUE julkaistaan perjantaina 15. tammikuuta. Kannen ja kappalelistan näet alta.

01. ok (freestyle)
02. back again
03. F.O.B
04. caveman shit!
05. STFU!
06. whatwouldyouwant?
07. me (outro)