Eevil Stöö jatkaa Marsipan Waven aloittamaa saagaa – keväällä luvassa uusi albumi

Marko Vasara

Räppärin uusin single julkaistiin viime perjantaina.

Katakombi Recordsin perustajana tunnettu pitkän linjan konkariräppäri Eevil Stöö valmistautuu julkaisemaan keväällä ulos tulevan Puolikas tiili -albuminsa. Artisti päästi tästä valloilleen ensimmäisen singlen viime perjantaina, ja se kulkee nimellä Lucy Lawless.

Kappale jatkaa Marsipan Wave -albumin aloittamaa saagaa, pitäen yllä kuitenkin aiempaan tuotantoon verrattuna astetta tummempaa tunnelmaa. Tulevan levyn sekä juuri julkaistun biisin tuotannosta on vastannut Pehmee Goo.

– Uransa parhaassa vedossa oleva Eevil Stöö saa tuhottavakseen Goonin kaksisuuntaisen biitin, joka alkupuolen ilon ja euforian jälkeen sukeltaa töykeästi tallovaan äänimaailmaan, kuvaillaan tiedottteessa.

Albumilta voidaan odottaa tukevaa räppisoundia, joka kuuluu kovasti myös uusimmassa sinkussa. Kappaleesta julkaistiin myös tällä viikolla musiikkivideo, jonka on tehnyt Lari Tarvainen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.