Areksen debyyttialbumin julkaisu lähestyy – tuore single on artistille itselleen kokonaisuuden tärkein

Toni Karen

Tulevalla pitkäsoitolla on mukana niin pitkän linjan tekijöitä kuin uudempiakin nimiä.

Rähinä Recordsin nuori lupaus Ares on julkaissut uutta materiaalia. Viimeksi Lukas Leonin tuoreella PIMEE-albumilla kuullulta artistilta on nyt saapunut suoratoistopalveluihin kappale nimeltä Matkoil.

Single jatkaa Rähinälle lokakuussa 2018 sainatun Areksen tietä kohti tänä vuonna julkaistavaa debyyttialbumia. Vantaalainen on aiemmin julkaissut singlet Bisnes, Pahaa seuraa, LEGO ja Aina, mutta niistä pitkäsoitolle ovat tulossa ainoastaan kaksi jälkimmäistä.

– Mun albumi tulee kantamaan nimeä Skala, ja siinä tulee olemaan fiittaajina jo pidempään geimissä olleita artisteja sekä uuden sukupolven edustajia. Matkoil on tän levyn tärkein biisi mulle.

Emo rap -henkisellä kappaleella tulokas käsittelee tuuliajolle ajautunutta ihmissuhdetta jättäen yksityiskohdat kuulijan tulkinnan varaan. Tuotannosta vastaa kahden edellisen singlen tapaan Salahpolo, jonka osaamista on kuultu myös esimerkiksi MKDMSK:n julkaisuilla.

Tulevalle Skala-albumille ei toistaiseksi ole tiedossa tarkkaa julkaisuajankohtaa. Kuuntele Matkoil alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.