Dr. Dren suojattina toiminut huipputuottaja Scott Storch tekee paluuta

Scott Storch sinisessä valossa katsoo sivusuuntaan.
Scott Storchista julkaistiin viime vuonna YouTube-dokumentti Still Storch.
Vevo

Takavuosien tuottajalegenda kokkaa studiossa uutta hiitteriä.

Moni varmastikin muistaa etenkin 2000-luvun alussa vaikuttaneen Scott Storchin, joka teki lopullisen läpimurtonsa tuottajana hiphop-moguli Dr. Dren suojattina. Storch takoi itselleen jättiomaisuuden tuottamalla hittejä megasuosituille artisteille kuten 50 CentilleBeyoncélleChristina Aguileralle, The Gamelle sekä muille urbaanin musiikin kärkinimille.

Mikäli nimi ei soita kelloja, niin viimeistään nyt on korkea aika lukea läksyt ja ottaa homma haltuun. Aikamme tuottajalegenda tunnetaan etenkin biiteistä, joissa on käytetty kosketinsoittimia ja pianoa. Ehkä parhaimpana esimerkkinä hänen tavaramerkkisoundistaan toimii jo vuonna 1999 julkaistu, mutta silti ajaton Dr. Dre ja Snoop Dogg -yhteistyö Still D.R.E..

Lil’ Kimin kanssa seurustelleen huipputuottajan 70 miljoonan dollarin omaisuus hupeni kuitenkin nopeasti kokaiininhuuruiseen elämään, joka johti lopulta vuonna 2015 henkilökohtaiseen konkurssiin. Sittemmin Storch on päässyt kuiville ja jättänyt muun muassa urheiluautojen ostamiset vähemmälle.

Tällä hetkellä Storch suunnittelee virallista comebackia musiikin pariin. Pelkäksi puheeksi suunnitelmat tuskin jäävät, sillä äskettäisessä Instagram-postauksessa vaikuttaisi siltä, että tuottaja kokkailee Tygalle uutta hiitteriä.

Hyvänä muistutuksena 45-vuotiaan tuottajan kyvyistä toimii muutaman vuoden takainen Instagram-video, jolla hän soittaa uudestaan klassikkokappaleitaan. Tsekkaa video alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Viime vuosina Storch on aktivoitunut taas siinä mitä parhaiten osaa ja pikkuhiljaa myös uusia bängereitä on alkanut tipahdella. Tuoreimpia hittejä edustavat esimerkiksi The Gamen All Eyez, Russin Wife You Up, 6ix9inen KIKA sekä Chris Brownin Undecided.

Hieman seesteisempään suuntaan elämänsä saanut tuottaja näyttäisi siis oikeasti rakentavan uraansa uudelleen kivisen tien jälkeen. Mikäli Scott Storchin vaiheet kiinnostavat enemmänkin, niin kannattaa katsoa puolen vuoden takainen YouTube-dokkari Still Storch.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.