Fat Joe täyttää 50 vuotta – muistatko Joey Crackin Suomen-keikat?

Fat Joe Summer Up -festareilla Lahdessa kesällä 2013.
Sami Kuusivirta

Kumpikin keikoista osoitti jotain Terror Squadin keulahahmon luonteesta.

Not your average Joe. Näin voisi kuvailla nimellä Fat Joe tunnettua Joseph Antonio Cartagenaa, jonka syntymästä on tänään tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta.

Hiphop-kulttuurin kotikulmilla New Yorkin Bronxissa varttunut Joe on lähes 30 vuoden mittaisella urallaan yksi ikonisimmista latinotaustaisista rap-artisteista. Uransa hän aloitti legendaarisessa D.I.T.C. -kollektiivissa, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Lord Finesse, Diamond DO.C. ja edesmennyt Big L.

Vuoden 1993 Represent-debyytin jälkeen Fat Joelta on tullut yhdeksän muuta soololevyä sekä pari mixtapea ja yhteislevyä. Niistä tuorein on joulukuussa ilmestynyt ja Dren kanssa tehty Family Ties, jolla fiittaa nimiä kuten Cardi B, Eminem ja Lil Wayne.

Yksi Fat Joen tärkeimmistä kontribuutioista kulttuurille on edesmenneen Big Punin nostaminen esiin. Fat Joen mentoroimana Pun myi ensimmäisenä latinoräppärinä platinaa, ja kaksikko jatkoi tiivistä yhteistyötään aina Punisheriin kuolemaan asti.

Fat Joe toimi myös keulahahmona Terror Squad -ryhmässä, jonka kautta DJ Khaledkin nousi laajempaan tietoisuuteen. Kaksi pitkäsoittoa tehneen kokoonpanon tunnetuin hitti on Scott Storchin tuottama Lean Back, jolla on Joen lisäksi äänessä Punin löytämä Remy Ma.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Suomessakin Fat Joe on keikkaillut kahdesti: ensimmäisen kerran Nosturissa kesällä 2008 ja toistamiseen viisi vuotta myöhemmin Lahden Summer Up -festareilla. Ihan ongelmitta keikkojen järjestäminen ei toteutunut, mutta niiden onnistuminen kertoo paljon artistin luonteesta.

Molempien keikkojen järjestelyissä oli mukana promoottori Sami Vepsäläinen, jonka mukaan Joen klubikeikan piti alun perin olla Studio 51:ssä. Tapahtumaan buukatun crunk-kaksikko Ying Yang Twinsin keikka jouduttiin kuitenkin perumaan, ja samalla vaakalaudalle joutui Fat Joen ensiesiintyminen Suomessa.

– Fat Joen agentti sanoi et keikka on tehtävä koska Fat Joe on hänelle tärkeä artisti. Hän sitten lähetti oman tour managerinsa Saksasta pari päivää ennakkoon tekemään promoa Helsinkiin. Itse lupasin auttaa promootiossa ja järjestelyissä parhaani mukaan kun keikan pääpromoottori ei enää vastannut agentin yhteydenottoihin. Myös agentti sanoi että lentää ennakkoon Helsinkiin ja autoin sitten häntä järjestelyissä, Vepsäläinen kertaa.

Fat Joe saapui Helsinkiin useamman hengen seurueineen muutama vuorokausi ennen keikkaa. Useiden supertähtien kanssa työskennellyt bronxilainen pääsi liikkumaan rennosti kesäisillä kaduilla, sillä useimmat eivät tunnistaneet yli miljoona kopiota suosituimmasta levystään myynyttä latinoräppäriä.

– Muistan kun kuunneltiin katusoittajaa Keskuskadulla ja Fat Joe alkoi laulamaan oopperaa kesken kaiken. Käytiin myös Louis Vuittonin juuri auenneessa liikkeessä Esplanadilla, josta Joe halusi viedä perheelleen tuliaisia. Siellä seuruetta katsottiin ensin epäilevästi, mutta epäilykset haihtuivat kun Joen manageri veti 5000 euron setelitukun esiin kassalla, Vepsäläinen jatkaa.

Vuonna 2008 Fat Joe oli silmätikkuna 50 Centille, joka teki pilaa Joen saman vuoden maaliskuussa julkaiseman The Elephant in the Room -albumin nimestä sekä artistin painosta. G-Unitin mixtape on suomalaisesta näkökulmasta kiinnostava etenkin MGI:n tuottaman I’m On It Like That -kappaleen takia.

Mies ei silti keskittynyt ainoastaan turistina olemiseen, sillä aiemmin samana vuonna kahdeksannen studioalbuminsa julkaissut Joe tiesi miten tärkeää promootio on. Joe järjestikin itselleen meet & greet -tapahtuman tuolloin yhä toiminnassa olleeseen Turnin’ Point -vaateliikkeeseen.

Samankaltaista diiliä hän ehdotti myös noihin aikoihin vasta auenneeseen Grey Market Supply -liikkeeseen, joka toimi Lasipalatsissa muutaman vuoden ajan. Vastineeksi Joe olisi halunnut tuhdin raha- ja vaatekorvauksen, mutta koska kyse oli Don Cartagenasta eikä Corleonesta niin liike päätti kieltäytyä tarjouksesta.

– Ilmoitettiin et meil loppuu koot XL:ään, liikkeen perustajiin kuulunut Tuomas Vuorensola nauraa.

Lisäksi Fat Joe tiedusteli suomalaisilta yhteistyökumppaneiltaan mahdollisuutta päästä radiohaastatteluun. Vepsäläinen selitti ettei Suomessa ihan spontaanisti kävellä radiolähetyksiin, mutta Fat Joe pyysi saada puhua suoraan sopivan radiokanavan toimitukselle.

– Soitin siitä sitten Bassolle ja kysyin voiko Fat Joe tulla iltapäivälähetykseen, johon vastaus oli ensin että ei näin nopealla aikataululla onnistu. Oli hauska sanoa juontajalle että haluatko itse selittää tämän Fat Joelle ja antaa luuri artistille. Aika nopeasti se aika järjestyi.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Keikkaa edeltävänä iltana Fat Joe nähtiin Baarikärpäsessä, johon hänelle oli varattu melko ahdas VIP-loossi. Jossain vaiheessa Joe hermostui kun osansa maailmantähden huomiosta halunneet asiakkaat alkoivat läimiä häntä selän takaa olkapäähän hänen ollessaan loosissa.

Seurue päätti nopeasti poistumisesta ja saksalainen kiertuemanageri haki auton lähelle ovea kadun toiselle puolelle. Lauma platina-artistista kiinnostuneita häirikköjä kuitenkin seurasi Fat Joea.

– Fat Joen nuori tuplaaja pamautti oikealla suoralla yhden agressiiviseksi alkaneista miehistä ykkösellä kanveesiin pelätessään että he tulevat päälle. Porukka hermostui ja ehdimme juuri ja juuri saada Fat Joen autoon kun väkijoukko jo ympäröi sen ja alkoi potkia autoa. Kiertuemanageri sai kuitenkin kaasutettua tilanteesta pois hotellille.

Myöhemmin Fat Joen manageri otti tapahtuman jo huumorilla ja kutsui tuplaajaa Iron Fistiksi. Itse keikka oli Vepsäläinen mielestä onnistunut ja meininki hyvä Nosturissa.

– Kun vein artistia lentokentälle Fat Joe otti minut vielä kahdenkeskiseen ”puhutteluun” ja kysyi että miten meni ja olinko tyytyväinen keikkaan. Sanoin että hienosti meni ja oli siistiä nähdä että jengi reagoi myös vanhaan Flow Joe -biisiin. Fat Joe oli siitä mielissään.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Viisi vuotta myöhemmin Fat Joe palasi Suomeen festarikeikan merkeissä. Täysin haasteettomasti ei sekään toteutunut, sillä artistilla oli ongelmia paitsi lain niin myös aikataulujen yhteensovittamisen kanssa.

Fat Joen agentti soitti Vepsäläiselle muutama viikko ennen h-hetkeä peruakseen keikan samalle ajankohdalle USA:ssa kaavaillun vodkalanseerauksen takia. Vepsäläinen ei kuitenkaan purematta niellyt peruuntumista ja sanoi agentille ettei tapahtuman tärkeää ulkomaista nimeä voida perua saamatta mitään tilalle.

Agentti yhdisti Vepsäläisen suoraan Miamiin puhumaan Fat Joelle, joka muisti hänet ja pahoitteli joutuvansa perumaan festarikeikkansa ison sponsoridiilin takia. Vepsäläinen sai kuitenkin selitettyä Summer Upin olevan alan tärkeimpiä toimijoita Suomessa ja lopulta lennot saatiin järjestymään niin ettei päällekkäisyyksiä tapahtunut.

– Martin Mustosen ja Oskari Hakalan kanssa junailtiin sopiva slotti jolla keikka saatiin onnistuneesti vedettyä. Mut totuus on et Fat Joe lensi siinä kohtaa Suomeen Summer Upin takia jenkeistä, mikä on jälkeenpäin ajatellen hieno homma ja osoitus tietystä straightista meiningistä. Noi sponssidiilit voi olla miljoonien arvoisia tuol jenkeis isoille artisteille ja ne on aika pakottavia keissejä välillä, Vepsäläinen toteaa.

Hakalallekin Fat Joe on jäänyt hyvin mieleen, sillä ikoninen latinoräppäri oli yksi ensimmäisistä isoista ulkomaisista artisteista joita Summer Up toi Lahteen. Hakalan mielestä mies osoittautui paitsi ammattilaiseksi niin myös todella kohteliaaksi ja mukavaksi tyypiksi koko hänen crewinsä tapaan.

– Keikan jälkeen piti tilata valtava kilomäärä wingsejä bäkkärille koska after show snack ja nälkä yllätti, Hakala muistelee.

Valtavasta ruokamäärä huolimatta yksi piirre Fat Joessa ei ihan vastannut järjestäjien ennakko-odotuksia. Elämäntapamuutoksen tehnyt räppäri ei enää lunastanut etuliitettään fyysisesti, vaikka isokokoinen olikin.

– Joe muistutti enemmän ”Fit Joea” ku Fat Joea hänen laihdutettuaan aika isosti verrattuna siihen mitä hän joskus oli, Mustonen nauraa.