Kulttimaista yhteisöllisyyttä – D1vari toi Tarkastamolle alternative rapin uuden aallon

D1varin keikka Tarkastamolla: esiintyjät lavalla siluetteina ja yleisö kädet ylhäällä
D1vari tunnetaan energisestä live-esiintymisestään.
Miia Käkelä

Viiden artistin kollektiivi jätti etuvalot pois, ja oululaisyleisö hoiti loput laulamalla mukana sana sanalta.

D1vari koostuu viidestä suomalaisen vaihtoehtomusiikin nimestä: D1 Danista, Koirasta, Rosluvista, Nonexxista ja Internet Souljasta. Halloween-viikonlopun kynnyksellä Tarkastamolla tunnelma on odottava ja innostunut, ja jo ennen keikan alkua kollektiivin merch-pöydän ympärillä käy kuhina. Kun lavalta kajahtaa ensimmäinen huudahdus, on selvää, ettei ilta jätä ketään kylmäksi.

– Oulu, happy Halloween!

Illan vierailevina artisteina nähdään Leba, Efka Crush, R1, Paulus ja Ville1000000. Yleisö ei näytä paljon lämmittelyä kaipaavan, sillä heti ensimmäisistä tahdeista lähtien se pomppii mukana. Erityisen mieleenjäävän reaktion aikaan saa Leban ja Internet Souljan kappale Valkea, jonka oululaisyleisö on selvästi ottanut omakseen. Efka Crush tuo kokonaisuuteen hieman mystiikkaa ja euforiaa. Menevä Eternal Crush on viimeinen kappale ennen illan pääesiintyjää, ja se virittää tunnelman varsin korkealle.

Efka Crush Tarkastamolla

Illan aikana nähtiin monipuolinen kattaus nousevia artisteja.

Miia Käkelä

Rosoista soundia ja mystistä tunnelmaa

Pienen tauon jälkeen on D1varin vuoro ottaa yleisö haltuun. Setti alkaa kappaleella Mistä alottaisin, ja yleisö lähtee heti mukaan. Visuaalisesti keikka rakentuu pimeydestä, savusta ja yksinkertaisesta vaaleasävyisestä taustasta. Etuvalot on jätetty pois, jolloin artisteista erottuvat lähinnä siluetit. Ratkaisu toimii, sillä se tukee ja korostaa D1varin kokeilevaa estetiikkaa.

Kentauri tunnistetaan jo alkutahdeista. Väki alkaa hyppiä ja räpätä mukana sana sanalta. D1varin soundissa särisevän raskas basso tuntuu sydämessä asti, ja rosoinen, hiomaton äänimaailma sekä vahva tyylikeinona käytetty autotune ovat läsnä koko keikan. Yleisömassan hyppiessä lattia tuntuu notkuvan jalkojen alla.

Lavalla silmiin pistää artistien välinen yhteishenki. Pitkiä välispiikkejä ei juuri kuulla, mutta artistit jammailevat toistensa kappaleisiin ja kannustavat toisiaan. Myös yleisön omistautumista muistetaan kehua.

– Teil on hyvä energia, mä rakastan tätä!

D1varin siluetit Tarkastamolla

D1vari yhdistelee musiikissaan muun muassa rappia, trappia ja elektronisen musiikin elementtejä.

Miia Käkelä

Sole poika mikää saa yleisön laulamaan autuaasti mukana, ja kappaleen introon vastataan yhteisellä ”hei, hei, hei!” -huudolla. Illan rauhallisimmaksi hetkeksi muodostuu Nonexxin Heinäkuu, jonka aikana yleisöä pyydetään nostamaan puhelimien salamavalot ilmaan. Tarkastamolle syntyy kaunis, hitaasti aaltoileva valomeri.

Suvantovaihe jää lyhyeksi. Seuraavaksi yleisöltä kysytään:

– Oulu, haluutteks te vaatteita?

Kysymys johdattaa Kylmä maailma -kappaleeseen, jonka lyriikoissa todetaan: ”Tää on kylmä maailma, pääl paljon vaatetta.” Kappaleen aikana artistit lämmittävät yleisöä heittelemällä merch-tuotteita yleisöön.

Kollektiivin yhteiskappale, kantaa ottava Pojat on poikii? saa Tarkastamolla erinomaisen vastaanoton. Räppikädet sekä puhelinten kamerat nousevat ilmaan, ja kappaleen sanat tuntuvat olevan yleisöllä hyvin hallussa.

Kuvassa puhelin kuvaa D1varin keikkaa

D1vari julkaisi D1 Forever -yhteismixtapen elokuussa.

Miia Käkelä

Lue myös: D1varin mielestä artistien kuuluu puhua yhteiskunnallisista asioista – ”Siistein asia mitä taiteella voi tehdä on vaikuttaa”

Täällä hypetetään omia

D1varin keikassa on jotain kulttimaista, joka voisi olla vaikea selittää ulkopuoliselle. Yhteisöllisyys näkyy niin lavalla kuin yleisössä: kaikkia artisteja kannustetaan ja yleisö elää musiikin mukana yhtenä. Kukaan lavalla ei jää toisen varjoon. Vaikka koko yleisömassa pomppii rytmin tahdissa, tunnelmasta välittyy myös keskinäinen kunnioitus. Puhelimet nousevat ilmaan vain hetkittäin, ja muuten yleisö viettää niiden ääressä yllättävän vähän aikaa. Ihmiset ovat aidosti läsnä, katseet lavalla ja samanhenkisten ihmisten ympäröimänä.

Jeesus saa aikaan jälleen suuren yhteislaulun, eikä meno osoita rauhoittumisen merkkejä. Kun D1vari poistuu lavalta, yleisö alkaa heti vaatia lisää. Artistit palaavat lavalle:

– Vielä kerran Oulu!

Encoreksi kuullaan uudelleen Kentauri, jonka yleisö ottaa vastaan vähintään yhtä suurella energialla kuin ensimmäisellä kerralla.

Kun Rosluvin säkeistön alussa muut artistit huutavat hänen nimeään, kiteytyy siinä hetkessä yksi illan kantavista teemoista: täällä hypetetään omia.

Artistin siluetti dj pöydän edessä

Kollektiivi luotti keikan visuaalisessa ilmeessä pimeään estetiikkaan.

Miia Käkelä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *