Brädi ja Tuomas Kauhanen aloittavat oman radio-ohjelman

Sonnin Taacan juontajakaksikko laajentaa tonttiaan.
Samuli Vienola

Blueprint tuo Basson taajuuksille luunkovaa hiphopia vuosilta 1995-2010.

Brädin ja Tuomas Kauhasen houstaama Sonnin Taacca jatkaa kolmannelle tuotantokaudelleen helmikuun lopussa. Taacan juontajien positiiviset uutiset eivät kuitenkaan lopu siihen: jatkossa kaksikkoa kuullaan radioaalloilla paitsi musiikkinsa niin myös oman erikoisohjelmansa muodossa!

Duo aloittaa Bassolla erikoisohjelman, joka keskittyy amerikkalaiseen rap-musiikkiin. Roc-A-Fella -dynastian ehkä isoimmalta klassikolta nimensä lainannut Blueprint painottuu sen juontajien näkemykseen jenkkiräpin kulta-ajasta.

– Blueprintissä soitamme musaa meidän mielestämme jenkkiräpin parhaalta aikakaudelta, noin 1995-2010. On hassua, että Nasit, Jay-Z:t, Rootsit ja OutKastit loistavat maamme radiokentässä poissaolollaan, mutta tähän tulee nyt muutos. On tosi siistiä saada tällainen sulka hattuun kuin oma radio-ohjelma. Koen että tämä tukee myös meidän artistiuriamme ja on hyvä pelinavaus mahdollisille muillekin töille mediakentällä, Brädi avaa.

Ihan noviisina 5th Element -veteraani ei tee radiota, sillä hänellä ja Jare Tiihosella oli jo vuosituhannen alussa yhteinen 5th FM -ohjelma. Lahden Putkiradiossa kuultujen lähetysten lisäksi Brädi oli vuosia myöhemmin osa Summer Upin promootio-ohjelman juontajakolmikkoa paikallisen Radio Voiman taajuudella.

Blueprint sai alkunsa, kun lahtelainen kuuli nimensä nousseen esiin Bassolla potentiaalisena vetäjänä uudelle erikoisohjelmalle. Palaverissa ohjelmalle löytyi aihe ja aikakausi, mutta Brädin mielestä jotain jäi puuttumaan.

– Mä ehdotin, että kyllä siinä juontajapari pitäisi olla, jotta läppä lentää sujuvasti.

Kauhanen oli luonnollisesti osuva ehdokas, sillä kemiat yhteisen ohjelman tekemiseen oli testattu Taacan sohvilla. Lisäksi miehet olivat valmiiksi hyviä ystäviä ja heidän musiikkimakunsa pitkälti samanlainen.

– Mähän lähtisin Kapan kanssa juontamaan vaikka Tuttu Juttu Show’ta jos kysyttäisiin, joten vähän vanhemman jenkkiräpin erikoisohjelma oli aika lailla no brainer, Kauhanen toteaa.

Blueprint jatkaa Basson erikoisohjelmien sarjaa, johon kuuluvat entuudestaan esimerkiksi Selecta Andorin vetämä Blaka Blaka Show sekä Lina Schifferin ja Taika Mannilan juontama Dream. Blueprintiä kuullaan Basson torstai-illoissa klo 18-20 välillä torstaista 4. maaliskuuta alkaen.

Sonnin Taacan tekemiseen uudella ohjelmalla ei ole vaikutusta. Klangi suosittelee ehdottomasti ottamaan haltuun molemmat!