Taika Mannila romantisoi romahdusta esikoisromaanissaan: ”Tajusin, etten taida selvitä ilman sitä”

Taika Mannila Rakkauden rehab -kirjan promokuvassa sängyllä
Romaanin idea syntyi, kun Taika Mannila oli itse onneton.
Silja Minkkinen

Lähes kymmenen vuotta työn alla ollut romaani tuo suomalaisen nykymuodin osaksi tarinaa neljästä ystävästä ja yhdestä sydäntensärkijästä.

Helsingissä työskentelevä taiteilija Taika Mannila on tehnyt yli kymmenen vuoden uran musiikin, kuvituksen, tuoksujen ja muodin parissa. Rakkauden rehab on hänen ensimmäinen romaaninsa, ja se julkaistiin ruotsiksi jo toukokuussa nimellä Drömhotellet. Kirjan keskiössä on kysymys, joka on kulkenut Mannilan mukana taiteilijana pitkään: saako masennusta ja romahdusta romantisoida?

Mannila ei anna kysymykseen yksiselitteistä vastausta.

– Kirjoitusprosessin aikana aloin tutkia, miksi romantisoinnista on tullut minulle niin tärkeä selviytymiskeino. Tajusin, etten taida selvitä ilman sitä. Jos tyylini on toksinen, valitsen mieluummin selviytymisen kuin sen, että yrittäisin olla tervehenkinen esikuva. Suunnilleen.

Tarinan päähenkilö Spacebaby majoittuu kolmen parhaan ystävänsä kanssa Hotelli Houreeseen, särkyneiden sydänten kuntoutuslaitokseen, toipumaan samasta miehestä. Ylellisyys on pintaa: rakennus homehtuu, romantisoidut muistot it girl -vuosilta sekoittuvat lääkitykseen, eikä lähteminen osoittaudu helpoksi.

Lue myös: Offsetista Lamine Yamaliin – Nämä kansainväliset tähdet ovat pukeutuneet suomalaismerkki Vainiin tänä vuonna

Taika Mannila Rakkauden rehab -kirjan promokuvassa sängyllä

Ruotsiksi Taika Mannilan romaani ilmestyi jo toukokuussa.

Silja Minkkinen

Hotellin idea syntyi aikana, jolloin Mannila oli itse onneton ja kaipasi paikkaa, jonne vetäytyä, kun voimat eivät enää riittäneet itsestä huolehtimiseen.

– Koko elämäni olen kaivannut sitä, että joku pitäisi minusta huolta. Olen haaveillut, että voisin romahtaa jonkun syliin. Toivonut, että voisin jonain päivänä kirjautua all inclusive -hotelliin vähintään vuodeksi lepäämään ja toipumaan. Lopulta oli helpompaa kuvitella ylellinen rakkauden rehab moderneille hysteerikoille ja kirjoittaa siitä romaani.

Kirjan toinen teema liittyy verkossa kasvaneisiin tyttöihin ja siihen, mitä it girlille tapahtuu iän karttuessa. Mannilalle ilmiö on luonteeltaan ohimenevä.

– It girl on kuin tähdenlento. Termissä on kyse hetkellisestä vallasta, väliaikaisesta kimalluksesta.

Kustantajan mukaan romaanin estetiikka nojaa kirjallisten vaikutteiden lisäksi muotieditoriaaleihin, luksushotelleihin ja popkulttuuriin. Vaatteet ovat kirjassa keino, jolla henkilöhahmot rakentavat itseään ja ympäristöään. Mukana on myös todellista suomalaista nykymuotia. Spacebabyn moodboardeille tallentama unelmamekko on Sini Saavalan suunnittelema silkkimekko, ja hotellin huonepalvelusta voi tilata Linda Kokkosen ja Alex Luonnon vaatteita.

Vuonna 1988 syntynyt Mannila on art school drop-out, joka on työskennellyt myös muun muassa musiikin ja podcastien parissa. Hänen taiteensa käsittelee kompleksista feminiinisyyttä, feminiinisiä selviytymisstrategioita ja internetkulttuuria.

Rakkauden rehab ilmestyy suomeksi tiistaina 20. lokakuuta Tarja Lipposen suomentamana.

Lue lisää ajankohtaisia popkulttuuriuutisia!

 

 
 
 
 
 
View this post on Instagram
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

A post shared by Taika Mannila (@magicmannila)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *