Suomen akuutein podcast Sonnin Taacca palaa uusin jaksoin

Taacca on loputon.

Suosittu Sonnin Taacca -podcast tekee paluun paljon kysytyn kolmannen tuotantokauden muodossa. Housteina jatkaa edelliseltä kaudelta tuttu juontajakaksikko eli Tuomas Kauhanen ja Kari ”Brädi” Härkönen, joilta on tiedossa lähiaikoina muitakin hyviä uutisia.

Yleisö on odottanut kuumeisesti Taacan paluuta ja samaa voi sanoa puheohjelman vetäjistäkin. Useamman viikon breikin jälkeen tutuille punaisille sohville istahtaminen tuntuu kaksikon mielestä suorastaan helpotukselta.

– Johan tässä odotellessa on päässyt ihan vieroitusoireet nousemaan. On ollut myös todella kiva saada kuuntelijoilta / katsojilta kasoittain odottavia viestejä. Huippua päästä taas hommiin, Brädi hehkuttaa.

Kauhanen on lahtelaiskollegansa kanssa samoilla linjoilla. Lisäksi Taacan alkuperäisen idean isä kokee, että ohjelma kasvaa ja kehittyy koko ajan.

– Viime kausi osoitti jo että ollaan menossa oikeaan suuntaan. Toki myös Brädin kanssa opitaan koko ajan lisää ohjelman tekemisestä.

Tuomas Kauhanen ja Brädi nähdään jälleen Taacan sohvilla helmikuun lopusta eteenpäin.

Samuli Vienola

Vaikka hyväksi havaittu resepti on pohjimmiltaan sama kuin ennenkin, niin jotain on muuttunut: podcastin alustana aiemmin toiminut Feat on lyöttäytynyt yhteen Klangin kanssa. Tästä eteenpäin Sonnin Taaccaakin julkaistaan siis maan suurimmaksi hiphop-mediaksi muodostuneen Klangin nimen alla.

– Mielestäni yhdistyminen on ihan mahtava juttu. Tässä operoidaan kuitenkin aika pienellä hiekkalaatikolla, ja pirstaloituminen moneen ”saman asian” tekijään on vain hiekoittanut hommaa. Nyt saadaan molemmilta osapuolilta paras osaaminen työskentelemään yhteisen hyvän eteen, ja se on hienoa. ”Unity” on kuitenkin mulle niitä hiphopin ydinjuttuja, ja monelta se tuppaa unohtumaan nykyään, Brädi toteaa.

Vaikka alusta onkin uudistunut, niin hyväksi havaittua reseptiä ei ole tarkoitus muuttaa liikaa. Entistäkin spessumpaa Taaccaa julkaistaan alkuun kahden viikon välein perjantaisin ja mukana ovat Taacan sisällölliset peruspilarit.

Ensimmäisenä Taacan uutta tulemista todistaa paikan päällä Spotifyn kärkisijat tuoreella Zen-albumillaan näyttävästi haltuunottanut Gasellit kokoonpanon kaikkien neljän jäsenen saapuessa studioon. Kolmas tuotantokausi alkaa perjantaina 26. helmikuuta, joten pysy kuulolla!