Klangin helmikuun mixtape: DJ Vicky

Miksaus koostuu uudesta räpistä, trapista ja R&B:stä.

Klangi julkaisee joka kuukausi aina kuun ensimmäisenä perjantaina uuden mixtapen, jonka takana on vaihtuva DJ. Ideana on esitellä paitsi ajankohtaista soundia, niin myös DJ:n omaa soittotyyliä.

Tammikuun mixtapesta vastasi vantaalainen DJ AC, mutta tällä kertaa katse kohdistetaan Suomen rap-pääkaupungiksikin luonnehdittuun Jyväskylään. Lue kuka on DJ Vicky ja ota tuore miksaus haltuun alta!

Kuka olet, mistä olet kotoisin ja mitä teet? 

– Olen Viivi Ojalehto a.k.a. DJ Vicky. Kotoisin Jyväskylästä ja soitan ammatikseni levyjä.

Millainen on oma historiasi DJ:nä ja miten innostuit alun perin soittamaan levyjä?

– Eka kosketukseni levysoittimiin oli joskus vuonna 2011 jyväskyläläisessä Bra-yökerhossa. Setti oli about tunnin kestoinen, soitin räppiä ja R&B:tä. Aktiivisemmin aloitin DJ-hommat vuonna 2014.

– Kiinnostukseni levyjen soittoon alkoi ystäväni Larren G:n aloitteesta, kun hän pyysi mukaan treenaamaan levyjen soittoa suljettuun baariin. Musiikki ja etenkin urbaanimpi musa on kiinnostanut läpi elämän, minkä vuoksi hurahdin hommaan täysin.

Ketkä ovat esikuviasi ja miksi?

– DJ-esikuvina on pakko mainita suomalaiset DJ Supertyyli ja DJ Mista S, jotka ovat Suomen klubikentän teknisimmät DJ:t ja ovat omilla tavoillaan edistäneet suomalaista DJ kulttuuria.

Mitä ominaisuuksia hyvällä DJ:llä pitää mielestäsi olla?

– Mielestäni tekninen osaaminen on vain toissijaista jos osaat valita oikeat biisit oikeaan hetkeen. Yleisönlukutaito ja musiikin tuntemus ovat siksi mielestäni tärkeimmät ominaisuudet. Siihen päälle vielä tekninen osaaminen niin rokkaat kaikki bileet mennen tullen!

Millaisilla laitteilla normaalisti soitat?

– Mun setuppiin kuuluu joko CDJ-soittimet tai levarit ja käytän Seratoa. Täytyy myöntää, että en osta enää fyysisiä levyjä. Viimeisimmän vinyylini ostin pari vuotta sitten. Tähän harrastukseen on tullut käytettyä hävettävän vähän aikaa ja rahaa, mutta ehkä joku päivä voin aloittaa vinyylien keräämisen, kun asun isommassa kodissa.

Mitä ilman et keikkaile?

– Addun keikkareppu joka sisältää läppärin ja kuulokkeet kulkee aina mukana!

DJ:nä työskentelyn hyvät ja huonot puolet?

– Sanoisin, että päivästä riippuen hyvät ja huonot puolet ovat joskus samoja. Esimerkiksi valvominen ja matkustus ovat tosi jees, mutta jonain toisena päivänä ne voivat tuntua tosi raskailta. Paras hyvä puoli on ehdottomasti kuitenkin kuuliainen yleisö ja ylipäätään ne kiksit mitä saa soittamisesta.

Tämän hetken kovimmat julkaisut?

– Tän hetken kovimmat julkaisut ovat mun makuun pitkästä aikaa kotimaisia, joista mainitsisin Gettomasan uusimman biisin Muijii stadis sekä IBE:n uuden albumin Ibeliuksen.

Millaista materiaalia koostamasi kuukauden mixtape sisältää?

– Ihan muutamaa parin vuoden takaista biisiä lukuunottamatta mixtape koostuu uudesta räpistä, trapista ja R&B:stä.

DJ Vickyn keikat helmikuussa:

08.02. Bar Cón Flemari (Helsinki)
09.02. Bar Cón Kortteli (Helsinki)
13.02. Club Escape (Jyväskylä)
14.02. Club Escape (Jyväskylä)
15.02. Abiristeily w/ Karri Koira (M/S Finlandia)
16.02. Abiristeily w/ Karri Koira (M/S Finlandia)
20.02. Club Escape (Jyväskylä)
21.02. Club Escape (Jyväskylä)
22.02 Club Escape (Jyväskylä)
23.02. Club Escape w/ DJ Luoma (Jyväskylä)

Sosiaalinen media:

Facebook
Instagram