Robin Packalen perusti oman levy-yhtiön – yksi biisi sai hänet päättämään siltä istumalta

Robin Packalen perusti oman levy-yhtiön, jonka ensimmäinen artisti on Nathanael
RBN Musicin avaa 22-vuotias Nathanael.
RBN Music

Vuosien suunnittelu kiteytyi yhteen hetkeen, kun Robin Packalen kuuli erään biisin.

Robin Packalen oli suunnitellut omaa levy-yhtiötä useamman vuoden, mutta lopullisen päätöksen hän teki yhden kappaleen perusteella. Kuultuaan 22-vuotiaan järvenpääläisen Nathanaelin biisin Packalen päätti siltä istumalta, että label perustetaan heti ja että juuri Nathanael on sen ensimmäinen artisti.

Näin sai alkunsa RBN Music, jonka avausjulkaisu on Nathanaelin debyyttisingle DM.

Lue myös: Axel Kala ja Gettomasa samalle raidalle – Def Jam yhdistää kaksi KPC-artistiaan kesän pelikampanjaan

Single yhdistää modernin suomalaisen popin, urbaanit vaikutteet ja vahvan tunneilmaisun. Kappaleen lähtökohtana on ristiriita järjen ja sydämen välillä.

– DM kertoo ihmisestä, jonka järki ja sydän ovat ristiriidassa. Se kuvaa rakkautta, jota ei osattu pitää, ja irti päästämistä, vaikka se sattuu, Nathanael kuvailee.

– Kappaleen tarina rakentuu modernin ihmissuhteen ympärille. Se alkaa viesteistä ja digitaalisesta yhteydestä, mutta päätyy tilanteeseen, jossa toinen ihminen olisi ehkä ollut helpompi jättää pelkäksi pikseliksi ruudulle. DM kuvaa rakastumista, pettymystä ja irti päästämistä tavalla, johon moni nykykuulija voi varmasti samaistua, hän jatkaa.

Nathanaelin musiikissa korostuvat aitous, tunteet ja henkilökohtaiset kokemukset. Hänen kappaleensa käsittelevät muun muassa ihmissuhteita, identiteettiä, kasvua ja kuulumisen tunnetta.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!