Hitaammin hautaan teki historiaa – kappale rikkoi 2020-luvun soittoennätyksen lähes 2 500 soiton erolla

Hitaammin hautaan -singlen esittäjä Nelli Matula
Nelli Matula esitti Hitaammin hautaan -kappaleen vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailussa.
Patrik Sundberg

Kappale keräsi vuonna 2025 ennätykselliset 15 900 soittokertaa ja ohitti koko 2020-luvun aiemman soittoennätyksen selvästi.

Suomessa ei ole 2020-luvulla soitettu yhtäkään kappaletta yhtä paljon. Antti Riihimäen, Kaisa Korhosen ja Nelli Matulan kirjoittama Hitaammin hautaan keräsi vuonna 2025 Suomessa 15 900 soittokertaa ja ohitti koko 2020-luvun aiemman ennätyksen selvästi.

Teoston tilastojen mukaan Nelli Matulan esittämä kappale soi radiossa, televisiossa ja elävän musiikin esityksissä yhteensä 15 900 kertaa – enemmän kuin yksikään kappale vuosikymmenen aikana. Aiempi ennätys oli Kuumaan Ylivoimaisella, jota soitettiin ilmestymisvuonnaan 2023 noin 13 500 kertaa. Ero kahden hitin välillä on lähes 2 500 soittokertaa.

Lue myös: Robin Packalen perusti oman levy-yhtiön – yksi biisi sai hänet päättämään siltä istumalta

Eniten soittoja Hitaammin hautaan keräsi kaupallisilla radiokanavilla, mutta kappale ylsi myös Yleisradion radiokanavien kolmanneksi soitetuimmaksi. Samalla se keräsi kaikista kotimaisista kappaleista eniten esityskorvauksia.

Suosio näkyi myös kuulijamäärissä. Radiomedian tammikuussa 2026 julkaiseman tilaston mukaan kappale oli vuoden tavoittavin radiobiisi eli se tavoitti radiosoitossa eniten kuulijoita. Teosto puolestaan tilastoi yksittäisiä soittokertoja, ei kuuntelijalukuja.

Aiemman ennätyksen pitänyt Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen-kappale oli Jonas Olssonin, Johannes Brotheruksen, Aarni Soivion ja Joonas Luhtavaaran käsialaa.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!