Loppuunmyyty ja unohdettu – Maija Vilkkumaan esikoisromaani saa toisen mahdollisuuden äänikirjana

Maija Vilkkumaa Nainen katolla -esikoisromaanin promokuvassa
Maija Vilkkumaan esikoisromaani ilmestyi alun perin vuonna 2013.
Lumi Hartikainen

Esikoisromaani ilmestyy ääni- ja e-kirjana yli kymmenen vuoden jälkeen.

Maija Vilkkumaan vuonna 2013 ilmestynyt esikoisromaani Nainen katolla on tästä päivästä alkaen saatavilla ääni- ja e-kirjana. Äänikirjan lukee laulaja-lauluntekijänä tunnettu Vilkkumaa itse.

Romaani jäi alkuperäisen julkaisunsa jälkeen vähälle huomiolle. Vilkkumaa kuvaa Instagram-postauksessaan, kuinka kirjasta otettiin kaksi pientä painosta, jotka myytiin loppuun, eikä romaani saanut palkintoja tai ehdokkuuksia.

– Välillä olen surrut sitä, miten romaani on kadonnut jonnekin menneisyyteen, Vilkkumaa kirjoittaa.

Muusikolle paluu vanhaan teokseen on toisenlainen kuin levyihin.

– Vanhaan romaaniin ei voi palata keikoilla samaan tapaan kuin vanhoihin levyihin, hän toteaa.

Vilkkumaa aloitti romaanin kirjoittamisen jäätyään 2010-luvun alussa tauolle artistinurastaan. Esikuvakseen hän nimeää muun muassa Jennifer Eganin teoksen Aika suuri hämäys, ja Nainen katolla rakentuu samaan tapaan useasta kertojasta, rinnakkaistodellisuuksista sekä lehtijutuista, blogeista ja tekstiviesteistä.

Lue myös: ”Kuolemattomalle ystävyydelle” – Vesala ja Olavi Uusivirta julkaisivat ensimmäisen yhteiskappaleensa

Paluu 13 vuotta vanhaan tekstiin oli Vilkkumaalle ristiriitainen kokemus. Hän kertoo, että jotkin kohdat nolottivat ja toiset arveluttivat, mutta tarina yllätti tekijänsä.

– Tarina piirtyi selkeämmin kuin olin muistanut, ja se onnistui vieläkin koskettamaan ja naurattamaan tekijäänsä, hän kirjoittaa.

Romaanissa itseään etsii viisi eri maailmoissa elävää hahmoa, joiden elämät kietoutuvat yhteen. Linda kirjoittaa gonzoa undergroundlehti Parsaan ja työskentelee stand up -koomikkona, juorutoimittaja Leila on löytänyt internetin, kotiäiti Silja yrittää kirjoittaa esseetä mutta päätyy kertomaan tarinoita sivupersoonastaan Gwendolynistä, Siljan mies Harri rakentaa pelifirmaansa ja äidinkielenopettaja Ville pohtii maahanmuuttoa. Hahmojen kohtaamisista syntyy kertomus 2010-luvun Suomesta.

Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne liittää uudelleenjulkaisun digikirjojen laajempaan merkitykseen tiedotteessa.

– Yksi digikirjojen hyvistä puolista on se, että niiden myötä kirjojen elinkaari on pidentynyt ja yhä enemmän vanhoja helmiä on lukijoiden saatavilla, Aarne sanoo.

Nainen katolla on saatavilla ääni- ja e-kirjana kirjakaupoista, kirjastoista ja lukuaikapalveluista.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Maija Vilkkumaa (@maijavilkkumaa) jakama julkaisu