Musiikin arvo -kampanja jatkuu videosarjalla, joka seuraa kappaleen syntyä studiossa.
Gramexin ja JVG:n viime vuonna käynnistämä Musiikin arvo -kampanja sai jatkoa, ja samalla se avautuu suurelle yleisölle: kuka tahansa ammattimaisesti musiikkia tekevä voi nyt hakea mukaan kertomaan oman kappaleensa syntytarinan videosarjaan.
Sarjan ensimmäinen jakso julkaistaan perjantaina 12. kesäkuuta Gramexin Instagram– ja TikTok-tileillä sekä YouTube-kanavalla. Mukaan valitut artistit dokumentoivat oman kappaleensa syntyä ja tuovat esiin sekä oman että koko tiiminsä työn. Haku tapahtuu Gramexin verkkosivuilla.
Lue myös: Loppuunmyyty ja unohdettu – Maija Vilkkumaan esikoisromaani saa toisen mahdollisuuden äänikirjana
Kampanjan aiempi vaihe keräsi huomiota epätavallisella kaupalla: JVG myi uniikin vinyylisinglen ostajalle, jonka valinnassa ei ratkaissut rahallinen tarjous vaan kyky perustella, mitä musiikki merkitsee. Nyt painopiste siirtyy myyntitempauksesta itse tekemiseen ja sen tekijöihin. Videosarja seuraa kolmen artistin arkea studioissa ideasta valmiiksi äänitteeksi – onnistumisineen, turhautumisineen ja päätöksineen.
– Kampanjan tavoitteena on kertoa musiikkialaa laajemmalle yleisölle, kuinka kappaleen luova prosessi syntyy. Biisit eivät synny itsestään taikapölystä, vaan niiden takana on eri vaiheissa paljon työtä ja useampi alan ammattilainen, kertoo Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riku Lievonen.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!
Näytä tämä julkaisu Instagramissa