Tällainen on kauan kadoksissa ollut suomirap-kuriositeetti Tamperelainen osa 1

”Tamperelainen ja sanon jumalauta!”

Maaliskuussa yksi suomalaisen hiphopin pitkäikäisimmistä biisisarjoista sai neljännen osan, kun Ylen Mist sä tuut? -dokkarisarjan yhteydessä julkaistiin Tamperelainen osa 4. Flegmaatikot julkaisi kaksi aiempaa osaa ensimmäisellä ja kolmannella albumillaan, mutta useimmille saagan aloitusosa on jäänyt tuntemattomaksi.

Kysymysmerkeistä päästään sen osalta eroon tänään, sillä Tampereen päivän kunniaksi Klangi avaa hiukan sarjan aloittaneen kappaleen taustaa. Lisäksi onnistuimme kaivamaan oikean kontaktin avulla biisin esiin historian hämäristä kaikkien kuultavaksi.

Leijonamieli, Spesialisti ja Tiedemies ensimmäisen albuminsa aikoihin.

Flegmaatikot äänitti Tamperelaisen aikoinaan nimellä Urbaani Veljeskunta, sillä kolmikko vaiheili vielä tuolloin nimensä kanssa. Ennen sitä ryhmä teki musiikkia englanniksi nimellä Flegmatics, jonka alla tapahtuivat myös ensimmäiset suomenkieliset kokeilut.

Vaikka jo Flegmaticsin vuoden 1999 Lyricalsumowrestlin-omakustannekasetilla kuultiin suomenkielinen päätösraita, oli Tamperelainen ensimmäinen biisi jonka kokoonpano teki astetta totisemmalla otteella suomeksi. Tiedemiehen mukaan työskentely tapahtui FastTracker 2 -ohjelmalla sekä neliraiturilla lyriikoiden rakentuessa pitkälti Liepon L.U.S.T. -kasetin suomenkieliseltä piiloraidalta lainatun vokaalisamplen ympärille.

Liepon vuoden 1995 omakustanne, jolta sarjaan on lainattu Nueran Dreamin ääntä. Neljänteen osaan vastaava kohta samplattiin kolmannelta osalta.

Tipa Tuominen

Tamperelainen oli kolmikon ainoa julkaisu Urbaanina Veljeskuntana eikä se ikinä päätynyt millekään fyysiselle äänitteelle. Leijonamieli kertoo sen olleen vapaasti ladattavissa suomihiphop.com -sivustoa edeltäneessä Famissa nykyään vähintäänkin esihistorialliselta kuulostavassa RealAudio-formaatissa.

Livenä kappaletta kuitenkin esitettiin, vaikka debyytilleen yhtye päättikin tehdä sen uusiksi ammattimaisemmin. Spesialisti muistaa ryhmän vetäneen sen ainakin Tavastian Worldwide-bileissä, joissa oli samana iltana mahdollista todistaa suomihiphopin ehkä tärkein battle.

Tikun polttamalta CD:ltä löytyi muutakin saman aikakauden materiaalia.

Mikko Honkanen

Kenelläkään FLG:stä ei ollut enää biisiä tallella, mutta pitkän linjan hiphop-vaikuttaja Mikko ”Tikku” Honkanen löysi sen arkistoistaan CR-r:lle poltettuna. Radio Cityn juontajana toimiva Honkanen toimitti kappaleen Klangin ohella SuomiRäpille, joka soitti sen todennäköisesti ensimmäistä kertaa koskaan radiossa.

Mikäli noin puolen vuoden takainen lähetys jäi kuulematta, niin harvinaisuus on nyt mahdollista ottaa haltuun SoundCloudista. Kuuntele alta!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.