Avain vs Rudy Rääväsuu – suomiräpin tärkein battle?

© Timo Metsälä 2020

Kotimaisen hiphop-skenen kohutuimmassa battlessa kohtasi kaksi vastakkaista leiriä.

Helmikuussa 2000 ja viikkotolkulla sen jälkeenkin suomalaisten räppipäiden keskuudessa kohistiin urakalla. DJ Anonymouksen ja DJ Didierin Worldwide-bileissä oli nähty kahden vastakkaisen leirin suora yhteenotto hiphop-klubin historian ensimmäisen freestyle-battlen muodossa.

Ei ole salaisuus, että tuon ajan hiphop-piireissä monilla oli antipatioita Sonylle sainattua Fintelligensiä ja duon edustamaa Rähinä-possea kohtaan. Kärjistetysti asetelma oli underground vastaan valtavirta, eikä Voittamaton-singlellä kuultu ja monien mielestä katteeton uhokaan ollut voittanut kaikkia puolelleen. Vastakkainasettelua lietsottiin etenkin netin keskustelupalstoilla, joihin lukeutui esimerkiksi Juha Vakkarin perustaman The Funkiest Recordsin nettisaitin keskusteluosio.

Backpacker-jengi pääsikin testaamaan Rähinää kun yksi seitsemästä veljeksestä, Avain, nousi ensimmäistä kertaa elämässään Tavastian lavalle ottaakseen osaa open mic -sessioon. Muutakin kuin vettä illan aikana juonut itähelsinkiläinen laitettiin yllättäen vastakkain Murmurecordingsin ”opetuslapsiin” kuuluneen Rudy Rääväsuun kanssa, eikä koodi sallinut siitä kieltäytymistä.

Didierin tiputtaessa neulan atlantalaisen underground-ryhmä Mass Influencen All Out -instrumentaalin uralle adrenaliinitasot nousivat niin lavalla kuin yleisössäkin. Battlen kulku alkoi hahmottua nopeasti, kun freestyleissä kokeneempi ja tilanteeseen henkisesti etukäteen valmistautunut Rääväsuu puski heti ensimmäisellä kierroksella aggressiivisesti vastustajansa päälle.

Aza-nimeäkin käyttäneen Avaimen päästessä uudelleen ääneen oli nopeasti selvää, kumpi tulisi viemään battlen. Avain yritti pelastaa tilanteen kutsumalla muitakin Rähinän jäseniä lauteille, mutta ”Elastinen lavalle!” -huudoilla oli lähinnä samanlainen vaikutus kuin itseään jalkaan ampumisella.

Lopulta verbaaliselle mittelölle laitettiin stoppi. Erätuomarina toiminut Davo Isotaaki järjesti voittajasta huutoäänestyksen, mikä ei jättänyt kysymyksiä lopputuloksesta: Rudy oli päässyt battlessa selkeästi niskan päälle.

Vaikka Avaimelle itselleen ei jäänyt tilanteesta mitään sen ihmeellisempää hampaankoloon, niin kaikuja siitä kuultiin vuonna 2001 julkaistulla DJ K2:n Vol. 4 -mixtapella. Kapasiteettiyksikön tuolloisen keikka-DJ:n levyn eksklusiivisena päätösraitana toimi Wretchin tuottama Azaa!, jonka lyriikoissa osansa sai Warnerin Pekka Ruuskan ohella epäsuorasti Rudykin: ”Battlet pinnaa, tee etukäteen sun wack verse / Aza plekseis ainoo staili seivaa sun wack perse.”

Tapaukseen palattiin lyhyesti myös hiphop-lehti Possen toisessa numerossa julkaistussa laajassa haastattelussa. Lehden julkaisuhetkellä Punainen tiili oli jo ulkona, mutta Avain ei ollut vielä purkanut sopimustaan Warnerin kanssa ja kadonnut maan alle.

”Battlethan on Suomessa ihan päin vittuu. Täällä ei ymmärretä et ne on hauskanpitoo. Ei nykyään uskalleta oikeesti battlaa. Jengi repii hiuksiaan ja miettii valmiiks tekstejä. Odottaa et pääsee syömään jonkun päänahan. Mä oon ollu noilla keikkapaikoilla, ja siellä on aina paikalliset Fubu-pojat miettiny viiskyt rivii Avaimelle valmiiks. Ne on kuunnellu punakynän kanssa mun levyy. Oishan se hauskaa sanoo niille jotain takas, mut nykyään kaikki vetää sitä Slim Shady -linjaa et mä nussin sun faijaa korvaan ja synnytän sun mutsin ja oon lopulta sun veli. Ei tollasessa oo mitään järkee. Pitäis vaan puskee omalla tyylillä biittiin ja fiilistää sitä, unohtaa kaikki turhat jutut koska niillä ei oo mitään merkitystä. Ei pitäis kenenkään päälle alkaa räkimään”, Avain tilitti lehdessä.

Tulehtuneita välejä Avaimen ja Rudyn välille ei silti jäänyt. Samaa ei voinut kuitenkaan sanoa muusta Rähinästä ja Rudysta sekä tämän edustamasta Vähäiset Äänet -kokoonpanosta, joka dissasi Fintelligensiä omakustannekasetillaan. Tilanne eskaloitui yhden litsarin mittaiseen fyysiseen yhteenottoon Tampereella, kun Elastinen ja Kapasiteettiyksikön Ääretön eli Andu kävivät välittämässä oman viestinsä kasvotusten Rudylle.

”Törmäsimme Rudin kanssa sattumalta toisiimme pari kuukautta myöhemmin räppiin erikoistuneessa Funkiest-levykaupassa. Olimme sillä hetkellä putiikin ainoat asiakkaat. Jonkinlaiseksi urbaanilegendaksi paisunut tarina meikäläisen ja Andun ”hyökkäyksestä” Yo-talolle oli levinnyt ympäri Helsinkiä kuin maastopalo rutikuivassa metsässä. Funkiestin Juha tyylilleen uskollisesti tarjoili meille molemmille muina miehinä kahvit, ja lopulta istuimme Rudin kanssa vierekkäin kaupan ainoalle sohvalle, vaihdoimme kuulumiset ja totesimme, että mitäs tässä, menneet on menneitä”, Elastinen kertasi myöhemmin 7 veljestä – 20 vuotta Rähinää -kirjassa.

Biiffille laitettiin lopullisesti piste kesällä 2005. Tuolloin Tavastialla järjestettiin ”bury the hatchet” -hengessä Worldwide-ilta, jonka lineupin muodostivat Asa, Ruudof ja Elastinen. Kolmikko oli myös samaan aikaan lavalla. Uusintabattlea paikan päällä ei nähty, mutta muutama kuukausi myöhemmin Ruudolf osoitti ettei laji ollut häneltä kokonaan unohtunut uusimalla freestyleräpin suomenmestaruutensa.

Mutta mikä tekee Avaimen ja Rudy Rääväsuun battlesta sellaisen, että se muistetaan yhä? Syitä on useita.

Vaikka Suomessa ei 1990-luvulla liikaa battlattu, niin hiphop-jengi oli kuitenkin kartalla siitä mistä battleissa oli kyse. Esimerkiksi Dream viittasi Nueran vuoden 1996 Do ’Dat Shit (Remix) -kappaleen lyriikoissaan kalifornialaisten Hieroglyphicsin ja Hobo Junctionin legendaariseen battleen. Todella pienimuotoisia Rap SM -kilpailuja oli myös jo järjestetty, mutta niiden keskiössä ei ollut vielä tuolloin battlaaminen. Vuosien 1996 ja 1997 kilpailut olivat enemmän open mic -henkisiä tapahtumia, joissa kilpailtiin valmiilla kappaleilla. Toki Suomessa oli battlattu ennen Avaimen ja Rudyn yhteenottoakin, mutta lähinnä kotibileissä ja muissa vastaavissa tilanteissa. Battle rock-mekka Tavastialla oli kuitenkin ihan uutta: se oli ensimmäinen kotimainen battle, jota oli todistamassa enemmän kuin kourallinen ihmisiä. Tavastia olikin aina Worldwide-klubien aikaan enemmän tai vähemmän tukossa.

Lisäksi monille vuosituhannen taitteen hiphop-buumin aikaan hiphopista kiinnostuneille kaksikon sanansäilien kalistelu oli ensikosketus rap-musiikin kilpailuhenkisimpään muotoon. Battle sai huomiota valtakunnallisen Radiomafian taajuudella: siitä kuultiin DJ Anonymouksen ja DJ Didierin Supersessio-ohjelmassa taltiointi, joka lähti leviämään Internetissä. Pian battlaamista nähtiin myös MTV3:n Jyrkissä, mutta massoille se tuli tutuksi vasta syksyllä 2002 julkaistun 8 Mile -leffan kautta.

Ennen kaikkea Avain vs Rudy Rääväsuu -battlen on painanut historiankirjoihin sen osapuolet, jotka olivat tapahtumahetkellä vasta 16- ja 19-vuotiaita. Ruudolf oli tehnyt ainoastaan pari omakustannekasettia eikä Asalla ollut ainuttakaan omaa julkaisua ulkona, jos ja kun Finnish Business Report -demoa ei lasketa mukaan. Helmikuun 2000 ja kesäkuun 2005 Worldwide-tapahtumien välillä molemmat olivat kuitenkin vakiinnuttaneet itsensä suomalaisen hiphopin tärkeimpien vaikuttajien joukkoon ja julkaisseet klassikkoalbumin. Battlesta ei voi todellakaan puhua kummankaan hohdokkaimpana hetkenä mikissä, mutta ajankuvana se on omaa luokkaansa.

https://soundcloud.com/inka-mariko-sero/battle-worldwide-1922000