Sopivasti ”rough around edges” – haastattelussa GADA

Asko Keinonen

Sonyn tuore sainaus julkaisi Gangstalapsi-nimisen singlen, jolla fiittaa Kingfish.

Yksi Sony Musicin tuoreimmista artistikiinnityksistä on 24-vuotias GADA, kuten uutisoimme aiemmin. Nyt helsinkiläisartisti on julkaissut levy-yhtiöllä ensimmäisen singlensä, joka pohjustaa tulokkaan keväälle 2022 kaavailtua debyytti-EP:tä.

GADA ehti jo ennen diiliään tehdä jonkin aikaa itselleen nimeä muutamilla omakustannejulkaisuilla. Lisäksi hänet oli mahdollista nähdä silloin tällöin erilaisissa open mic -illoissa ja muissa pienimuotoisissa tapahtumissa.

Rap-musiikissa GADA kertoo rakastuneensa sen tyyliin, voimaan, aggressiivisuuteen ja kieleen. Esiinnousu omalla taiteella kesti kuitenkin hetken.

Etiopialaistaustainen Saartu Gada valitsi artistinimekseen oman sukunimensä, joka on samalla hänen kansakuntansa järjestöä edustava sana. Mutta miten hänestä tuli artisti?

Gangstalapsi, joten mielentila jaettu kahti

Lapsuutensa GADA kertoo olleen suhteellisen hyvä siitä huolimatta että isä oli lähes aina töissä ja ulkomaanmatkoilla. Iso muutos oli, kun hiukan syrjässä Tapulikaupungissa asuneen perheen vanhemmat erosivat.

– Kun jouduttiin jäämään broidin kans kahestaan kotiin, niin alko ongelmat näkyä. Oli itkua, huutoa ja väkivaltaa. Lyhyesti sanottuna, kasvaessa kotikulmilla päätyi hengaamaan ja tekemään tyhmyyksiä, koska pakeni kotona olemista. Loppujen lopuks huomas tuovan itellensä vielä enemmän ongelmia, koska ei siellä ulkona mitään viisaimpia porukoita ollut.

Malmin ja Pasilan alueella aikaansa kuluttanut nuori joutui lastenkotiin. Uuden pakopaikan tarjosi rap, josta GADA oli innostunut jo 10-vuotiaana kuultuaan esimerkiksi 2Pacia.

– Löysin Tapulin kirjastosta pienen mutta visuaalisen Tupac Shakur Legacy -elämäkerran. Siellä oli kopioituja teoskappaleita sivujen välissä, esimerkiksi Tupacin ajokortti kuvallisena sekä allekirjoitus. Valvoin pitkään kyyläämällä YouTubesta lisää biisejä ja haastatteluita. Kuuntelin about vuoden jatkuvasti Tupacin matskua, GADA kertaa.

Itsekin runoja kirjoittanut GADA uskoo, että yksi asia mikä häntä veti vähintäänkin alitajuisesti puoleensa rap-ikonin tuotannossa oli juuri runollisuus. 2Pac on vaikuttanut hänen musiikkiinsa muutenkin.

– Pacin vaikutus tulee luultavasti näkymään mun rehellisyydessä, aggressiossa sekä herkkyydessä. Vaikka Pacilla oli kaksi vahvaa puolta, johtuuko se vaan siitä, että yritettiin nähdä vain yksi?, GADA pohtii.

Fokus sataprosenttisesti musiikissa

Vuoden 2017 loppupuolella GADA alkoi ottamaan musiikin tekemisen vakavasti. Ensimmäiset omakustannesinglensä Kerro ja Pelei tulokas laittoi ulos jo seuraavana vuonna, mutta niiden jälkeen uuden materiaalin julkaisu jäi odottamaan oikeaa hetkeä.

– Haastoin itseäni. Elämäntilanteeni ei ollut ideaalinen, joten en tehnyt paljoa muuta kuin kävin päivätöissä ja menin studiolle.

GADA päätti keskittyä kirjoittamiseen sekä open mic -iltoihin osallistumiseen. Tekemisiä oli pakko priorisoida, sillä kaikkea ei voinut saada etenemään samaan aikaan.

– Ennen töitä räppäsin skittejä kävelyn aikana. Jokanen paska freestaili, kirjoitus, tai yritys vaan räpätä tyhjästä piti käydä läpi. It was worth it.

GADA halusi nähdä musiikin tekemisen harrastuksen sijaan oikeana urana, joten hän alkoi lähetellä demoja sekä etsiä itselleen manageria. Sattumalta oikea henkilö sattui oikeaan paikkaan juuri oikealla hetkellä.

– Vedin Siltasessa open mic -keikan, jonka jälkeen vaihdoin yhteystiedot nykyisen managerini kanssa. Aloimme suunnitella arkisista asioista lähtien, miten saan keskittyä vain ja ainoastaan taiteen luomiseen.

Aitoa ja raakaa

Tekemisen nosti uudelle tasolle toistaiseksi julkaisematon Yövisioita-kappale, mihin on kuvattu myös musiikkivideo. Se herätti muutaman levy-yhtiön kiinnostuksen.

– Harkitsin hetken, mutta Sony tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Olin todella iloinen, mutta tiesin, että suuri työ on vielä edessä.

Ensimmäiseksi Sony-julkaisuksi ei kuitenkaan päätynyt Yövisioita vaan Victor Nordiksen tuottama Gangstalapsi. Sen Kingfishin huukilla varustetun demon GADA sai A&R:ltään Nosh A Lodylta, jonka mielestä kertosäkeen ympärille kannatti kokeilla kirjoittaa oma tarina.

– Fisu oli mun silmissä ihan sairas, ja tiesin jo et riimit pitää olla kovaa paskaa. Se oli mulle snadi haaste, tulokas tunnustaa.

Mutta millainen lapsi on ”gangstalapsi”? GADA koittaa vastata mahdollisimman selkeästi.

– Gangstalapsi on henkilö, joka on joutunut hyväksymään tilanteen missä on, kaiken mitä on saanut, ja koittanut siitä luoda mahdollisimman mukavan ympäristön itselleen. Hinnalla millä hyvänsä. Riimit koostuvat ajatuksista ja tunnetiloista sekä realiteetista omaan elämään. Gangstalapsi on monen yksilön tarina, GADA päättää.

Kuuntele Gangstalapsi alta. Kappaleen lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.