Sini Sabotagen kakkosalbumi on kohta ulkona – kannen ja kappalelistan näet täältä

Samuli Vienola

Platalla on mukana pari odottamatonta fiittaajaa.

Sini Sabotage julkaisee tällä viikolla reilun kuuden ja puolen vuoden tauon jälkeen uuden pitkäsoiton. Vuonna 2013 debyyttialbuminsa tiputtaneen naisen toinen albumi on nimeltään Blueberry Makkonen, ja se tulee PME Recordsin julkaisemasta esikoisalbumista poiketen ulos Universal Musicin kautta.

Levyltä löytyy kaiken kaikkiaan yhdeksän raitaa, joista singleinä on jo julkaistu kappaleet Käärmeet, ONLINE sekä Seksikkään-Suklaan kanssa tehty Aerobist. Muita fiittaajia albumilla ovat Pyhimys ja Vesta, kun taas tuotantopuolesta vastaavat JayKova, Pianomies, Joonas Parkkonen, Petteri Sariola sekä minna.

Toistaiseksi levyn kappaleista ainoastaan Aerobist on saanut musiikkivideon, mutta tilanne saattaa muuttua nopeastikin. TwentyOne Media kuvasi viime viikonloppuna Siniä tankkien keskellä, mutta nähtäväksi jää onko kyse uudesta musiikkivideosta vai pelkistä promovideoista projektille.

Blueberry Makkonen julkaistaan perjantaina 7. elokuuta. Tsekkaa kansi ja kappalelista alta.

1. Kymmenen (tuotanto: JayKova, Pianomies)
2. Aerobist feat. Seksikäs-Suklaa (tuotanto: JayKova)
3. Maria Magdalena (tuotanto: Joonas Parkkonen)
4. Käärmeet (tuotanto: JayKova, Pianomies ja lisätuotanto Petteri Sariola)
5. Kotirouva (tuotanto: JayKova, Pianomies)
6. €ero feat. Pyhimys (tuotanto: JayKova, Pianomies)
7. Lowkey reivit (tuotanto: JayKova, Pianomies)
8. ONLINE (tuotanto: JayKova, Pianomies)
9. Illuusioo feat. Vesta (tuotanto: minna)