Erik ten Hagilta jälleen rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta – nostaa Real Madridin esimerkiksi

Cristiano Ronaldosta ei ollut enää huipulle.
Erik ten Hagin mukaan huima fysiikka oli vain julkisuuskuva.
James Marsh / Shutterstock / All Over Press

Cristiano Ronaldosta jo aiemmin avautunut Erik ten Hag, joka valmensi häntä Manchester Unitedissa, jatkaa portugalilaisen ryöpyttämistä mediassa varsin suoralla tavalla.

Cristiano Ronaldo pelasi aikanaan Manchester Unitedissa vuosina 2003-07, hurmaten tuolloin nuorena pelaajana koko jalkapalloilevan maailman.

Sitä seurasivat siirrot Real Madridiin ja Juventukseen, kunnes hän palasi niin sanotusti kotiin vuonna 2020.

Monet United-fanit totta kai olivat pähkinöissään supertähden paluusta kotiin, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei Old Traffordille palannut kuitenkaan enää se sama pelaaja, joka sieltä aikanaan lähti.

Toki hän teki paluukaudellaan 2020-21 edelleen ihan mukavan määrän maaleja, iskien 30:een Valioliiga-otteluun 18 täysosumaa ja tullen valituksi Valioliigan kauden tähdistöön.

Manchester United jäi kuitenkin sarjataulukossa kuudennelle sijalla, ja siten Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Cristiano Ronaldosta paistoi läpi, ettei hän ollut kovinkaan tyytyväinen seuran edesottamuksiin kentällä tai sen ulkopuolella, ja hän pyysikin siirtoa johonkin Mestarien liigaan selviytyneeseen joukkueeseen.

Siirtoa ei kuitenkaan tullut, koska kiinnostuneita seuroja ei yksinkertaisesti löytynyt.

Lopulta kaikki päättyi varsin rumalla tavalla. Ronaldon ajautui valmentaja Erik ten Hagin kanssa eri raiteille, hollantilaisen penkitettyä portugalilaisen, minkä jälkeen tämä heitti Piers Morganille antamassaan haastattelussa koko seuran ja ten Hagin niin sanotusti bussin alle.

ten Hagia hän kommentoi tuolloin seuraavalla tavalla:

– Minä en kunnioita häntä, koska hän ei kunnioita minua. Jos sinulta ei löydy kunnioitusta minua kohtaan, minä en tule koskaan kunnioittamaan sinua.

Haastattelu johti siihen, että Manchester United hankkiutui eroon Cristiano Ronaldosta purkamalla tämän sopimuksen, minkä myötä hän siirtyi Al-Nassriin.

Otsikko

Erik ten Hag ehti työskennellä Cristiano Ronaldon kanssa Manchester Unitedissa ainoastaan noin puolen vuoden ajan, sillä hollantilainen saapui seuran uudeksi manageriksi kesällä 2022.

Myöskään hän ei työskentele enää nykyisin englantilaisseurassa, saatuaan potkut lokakuussa 2024 seuran silloisen historian heikoimman alkukauden myötä.

Tällä hetkellä hollantilaisseura Twenten teknisenä johtajana työskentelevä ten Hag ei ollut juurikaan puhunut Cristiano Ronaldosta ja siitä, miten heidän yhteinen aika sujui, vaikka portugalilaispelaaja olikin tätä kritisoinut.

Kuluvan vuoden lokakuussa ten Hag antoi kuitenkin palaa.

– Hän ei kyennyt juoksemaan silloin, kun meillä oli pallo tai ei ollut palloa, koska hän ei valmistanut itseään siihen. Hän sanoi pelaajille ”säästäkää jalkojanne treeneissä”. Ymmärrän sen, jos olet huippukunnossa, mutta ensin sinun on treenattava itsesi oikeaan kuntoon, ten Hag paalutti The Athleticille.

Nyt 56-vuotias ten Hag on antanut myös ESPN:n hollantilaisversiolle varsin avoimella tavalla kommentteja Cristiano Ronaldosta.

– Viimeiseen 7-8 vuoteen hän ei yksinkertaisesti ole kyennyt enää toimittamaan (tekemään tulosta). Siitä hetkestä eteenpäin, kun hänen aikansa Juventuksessa päättyi, homma oli ohi. Jokaisen huippujoukkueen on otettava huippupelaaja omakseen, mutta myös pelaajan on työskenneltävä joukkueen eteen ja se oli ongelma Ronaldon kanssa.

– Se kertoo ikään kuin Real Madridin uskomattomasta kyvystä: he tietävät aina pelaajien kohdalla, milloin on oikea aika sanoa hyvästi. He tunnistavat, milloin pelaajan taso alkaa pudota, ja he jättävät hyvästit siinä vaiheessa, kun pelaaja vaikuttaa vielä ulkopuoliselle maailmalle olevan absoluuttisella huipputasollaan, mutta todellisuudessa taso on hiipumassa.

ten Hag näki hyvin nopeasti, ettei Cristiano Ronaldosta ollut enää pelaamaan absoluuttisella huipputasolla.

– Kun aloitin Unitedissa, kerroin hänelle, miten aiomme pelata, mikä hänen roolinsa tulee olemaan, mitkä olivat odotukseni häntä kohtaan ja mitä hän voisi odottaa sekä minulta että joukkueelta…

– Mutta sinun on myös itse kyettävä toimittamaan ja hän ei kyennyt enää löytämään sitä voimaa, jolla puskea kivun läpi – hänestä ei ollut enää antamaan kaikkeaan joka päivä ja treenaamaan maksimaalisella tasolla päästäkseen kuntoon. Ja, jos et ole kunnossa Valioliigassa, Mestarien liigassa tai Portugalin maajoukkueessa, sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia (menestyä).

”Luulin, että tämä oli nimenomaan se hänen salaisuutensa”

Samassa pöydässä ten Hagin kanssa tässä ESPN:n haastattelussa istunut henkilö totesi, että ”luulin että tämä oli nimenomaan se hänen salaisuutensa”, viitaten Cristiano Ronaldon fysiikkaan ja treenaamiseen, mitä oli hehkutettu läpi portugalilaisen uran.

– Kyse on julkisuuskuvasta. Se on tietenkin se syy, miten hänestä tuli niin hyvä pelaaja, mutta lopulta hän ei enää kyennyt vaatimaan itseltään riittävästi. Ja, kun et enää pysty siihen, esimerkiksi Valioliigan lait ovat armottomat, koska et pysy enää mukana.

– Yritin nostaa hänelle esiin, mitä vaaditaan ja myös hän itse tiesi vaatimustason, koska muutoin hän ei olisi koskaan yltänyt saavutuksiinsa. Yritin saada hänet katsomaan peiliin, perustelin näkemykseni, toin niin sanotun todistusaineiston esille ja kaikki oli selvää, koska nykypäivänä jalkapallossa seurataan kaikkea mahdollista.

Haastattelussa ten Hagilta kysyttiin, jossitteleeko hän asialla, mutta tämä ei selvästikään ole asian laita.

– Annoin hänelle mahdollisuuden, mutta siinä kohtaa minun on nostettava seura ja joukkue edelle ja olla hyvin päättäväinen ja selvä päätöksissäsi. Tiedän tehneeni kaikkeni tilanteen muuttamiseksi, mutta loppujen lopuksi se on hänen päätöksensä, onko hän valmis siihen vaatimustasoon vai ei, ja kuten näimme, minun oli tehtävä erilaisia ratkaisuja.

Lue myös: Phil Neville avasi ManU:n romahduksen taustat: ”Pelaajahankinnat perustuivat julkkisstatukseen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *