Venaa, venaa ittes piloille: Davo & Asa

Davo ja Asa keikkailivat yhdessä muun muassa Pipefesteillä.

Suomalaisen hiphopin historia tuntee joukon kuumeisesti odotettuja levyjä, joita ei lopulta syystä tai toisesta saatu julkaistua. Tässä sarjassa kaadetaan suolaa haavoihin ja nostetaan framille joka toinen torstai yksi niistä.

Suomen partaalta on Davon ja Asan myyttinen yhteislevy, jonka oli alun perin tarkoitus tulla ulos Numbers Entertainmentin kautta vuonna 2006. Asan studiolta smuglaaman platan miksaus oli Steen1:n toimesta jo loppusuoralla, kun Ukki ilmoitti haluavansa miksata sen itse. Omituisen käänteen jälkeen projekti on ollut vuosien ajan seisahtuneessa tilassa.

Vielä vuosituhannen taitteessa kaksikko oli epätodennäköinen duo, sillä kotimainen hiphop-skene oli jakautunut tiukasti eri leireihin, jotka eivät kommunikoineet liikaa keskenään. Asa oli kiinteä osa Rähinä-possea, kun taas Davo liikkui pääasiassa Olarin kaartin kanssa. Tuohon aikaan oli siis todella poikkeuksellista nähdä kaksikkoa samaan aikaan lavalla. Yksi näistä hetkistä on kuitenkin jäänyt räppipäiden kollektiiviseen muistiin: Worldwide-klubin kuuluisa Avain vs. Rudy Rääväsuu -battle, jonka Ukki laittoi alulle.

Tilanne muuttui myöhemmin Redraman otettua Davon keikka-deejiikseen ja Asan tuplaajakseen julkaistessaan Everyday Soundtrackin. Kaksikolla klikkasi nopeasti ja he aloittivat yhteistyön, jonka ensimmäiset tulokset havaittiin 3rd Rail Musicin toiminnan aloittaneella Monelt ne tulee -mixtapella. Lisäksi YleX:n 100 % -ohjelmassa kuultiin kaksikon streetstyle-vetoja, joista tunnetuin oli Ken Ringin ja Tommy Teen BB Berättelsen -biittiin. Samoihin aikoihin muodostui myös Tundra-kollektiivi, johon edellämainittu tukholmalaisämseekin kuului.

Asa oli ennen Roihis Musican perustamista Davon lafkan Numbers Entertainmentin artisti.

”Nyckalla” ja Viiskulman värssyveteraanilla on kuulopuheiden mukaan kasassa yhteistä materiaalia jopa tuplalevyn edestä. Ei savua ilman tulta, kuten sanotaan: pohjaa tälle huhulle antaa projektin aiempi työnimi Kaikki… osa 1.

Levyn sisällöstä tiedetään melko vähän. Kappalelista on tuntematon, mutta mukana ovat ilmeisesti ainakin Peltirumpuu sekä muutamaan otteeseen radiossa soitetut Kukin tekee ja Raha olla. Tuotantopuolelle panoksensa antoivat esimerkiksi Ville Kalliosta -pitkäsoitoilta tuttu Antti Innanen, RoopeK sekä Jonny Bro eli Joniveli, jolta oli varattu parikin biittiä. Erikoista niissä oli se, että jyväskyläläistuottaja oli jo julkaissut ne Beats Vol. 1 -instrumentaalilevyllään nimillä Mushroom Jazz ’01 ja Sininen.

Tällä hetkellä Suomen partaalta -albumille ei ole tiedossa julkaisua. Ihan poissuljettua se ei kuitenkaan edelleenkään ole, sillä DJ Polarsoulin kanssa on keskusteltu projektin saattamisesta loppuun. Tosin Asa on sanonut harkinneensa muutamien osuuksiensa uudelleenkirjoittamista ja -äänittämistä, sillä hän ei enää ajattele joistakin sanomistaan asioista samalla tavalla… Toisin sanoen: ei kannata pidätellä hengitystä odotellessa. Päästetään kuitenkin näin kesän kunniaksi leijona taas tundralle ja otetaan soittoon Davon Asalle tuottama Mitiih!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Tsekkaa myös juttusarjan edelliset osat:

Venaa, venaa ittes piloille: Jussi Valuutta
Venaa, venaa ittes piloille: Tuomo & TK