Suomiräpin kotipolttoisten vuosien harvinaisuudet painetaan vinyylille

Olli "Klaus Kustaa" Hänninen ja Niko "Chyde" Toiskallio haluavat välittää mahdollisimman oikeaa ajankuvaa kotipolttoisten underground-julkaisujen aikakaudesta.
Kitti Nurmi

Svart Recordsin uuteen kokoelmalevysarjaan on tulossa jopa yhdeksän osaa.

Viime aikoina takavuosien kotimaisista hiphop-julkaisuista on julkaistu yhä enemmän uusintapainoksia vinyylillä. Yksi tällä kentällä kunnostautuneista toimijoista on turkulainen Svart Records, joka on nyt aloittamassa uuden kotimaiseen hiphopiin keskittyneen kokoelmalevysarjan.

Sarja on nimeltään Kivijalka – Suomiräpin kotipolttoiset vuodet ja se koostuu yhdeksästä älppäristä, joilla on materiaalia ensisijaisesti vuosilta 1999-2009. Projektin takana ovat Turun hiphop-piirien oma kivijalka Niko ”Chyde” Toiskallio sekä Svart Recordsin tuottaja Olli ”Klaus Kustaa” Hänninen.

Toiskallion ja Hännisen mukaan projekti on ollut tekeillä jo pitkään. Työmäärä kokonaisuuden kanssa on osoittautunut todella isoksi, mutta pari ensimmäistä levyä ovat kohtapuolin julkaisukunnossa.

Kaksikon lisäksi työryhmään kuuluu Juho Toiskallio, joka tunnetaan paitsi graafisena suunnittelijana niin myös pitkän linjan graffitimaalarina. Chyden veljeltä julkaistiinkin äskettäin opus nimeltä Graffiti – Wraitterin käsikirja.

– Yksittäisten osien kannet muodostavat kokonaistaideteoksen, joka tukee osaltaan hiphop-kulttuurin ja itse tekemisen vahvaa läsnäoloa. Voitaneen puhua palapelistä joka kursii yhteen kentän laajalle levinneet partikkelit.

Kaksikko kertoo levyiltä löytyvän pientä tarinointia kuvioista niin heidän kuin kappaleiden tekijöidenkin sanoin ja kuvin.

Kitti Nurmi

Levyillä tullaan kuulemaan useita astetta harvinaisempia kappaleita, joista valtaosaa ei ole aiemmin julkaistu vahalla muutamien ollessa kokonaan ennenjulkaisemattomia. Kappaleet on jaettu levyille löyhästi maantieteellisten alueiden perusteella.

– Maantiede oli eka lähtökohta, josta sittemmin ollaan myös vähän peruuteltu. Ei ehkä meille, mutta varmaan monelle yllättäenkin, on ollu jo alkuhämäristä asti niin, että tätä kamaa on tehty ties ja missä. Kaikkia biisejä ei voi mitenkään niputtaa esimerkiksi johonkin tiettyyn kaupunkiin, vaan sarjan osioiden työniminä on ollut muun muassa ilmansuuntia… Monelta artistilta itseltään on myös kysytty, mihin osioon haluavat omat palansa sijoittaa. Jengi on ehtinyt muuttaa ympäriinsä, eikä ihan joka biisistä löydy edes muistikuvia siitä, missä ne oikeastaan on tehty.

Svart Records on aiemminkin tehnyt vastaavanlaista kulttuurityötä julkaisemalla Palefacen kuratoiman Nauhat – Suomiräpin underground 1988-1996 -kokoelman. Daddy Palesin kokoelmalle on suunnitteilla jatkoa vähintään muutaman osan edestä, joten lienee aiheellista kysyä: mikä on suurin ero Kivijalka-levysarjan ja Palefacen koostamien kokoelmien välillä?

– Kivijalka-sarja jatkaa tavallaan siitä mihin Nauhat päättyy. Nauhat esittelee enemmän Suomessa tehdyn hiphop- ja rap-musiikin ”esihistoriallista” undergroundia, ajalta jolloin julkaisut olivat pääasiassa kasettimuodossa ja painosmääriltään mahdollisesti jopa CD-r -julkaisuja pienempiä. Kivijalka-sarjan materiaali sijoittuu ajallisesti pääosin Nauhojen jälkeiseen aikaan ja alkuperäisformaateissa ollaan siirrytty pitkälti analoginauhasta laseriin.

Kivijalka-levyjen on tarkoitus tulla ulos muutaman kuukauden välein, ja ensimmäinen niistä julkaistaan tällä tietoa syyskuun alussa. Uudellemaalle omistetulla levyllä ovat mukana ainakin Tommy Deks, Salamaryhmä, Kaverit, Juhani, UGC, Saurus, Super Janne, Konala Cartelli sekä Aisti & Emeto.