Nikita Kucherovin siirtopyyntö Tampa Bay Lightningista uuteen seuraan shokeerasi koko NHL-maailmaa; nyt hänen agenttinsa nosti esiin varsin odottamattoman yksityiskohdan NHL-pelaajien verotuksesta.
Viime kaudella NHL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Nikita Kucherovin siirtopyyntö ei hänen omien puheidensa mukaan perustu rahaan.
Sen sijaan kyse oli hänen mukaansa tietynlaisesta kunnioituksen puutteesta ja hän nosti muun muassa esille sen seikan, ettei Lightning ole ollut juurikaan kiinnostunut käymään hänen kanssaan todellisia jatkosopimusneuvotteluita.
– Tässä ei ole ollut missään vaiheessa kyse rahasta minulle. Sen sijaan tässä on kyse huonosta kommunikaatiosta ja kunnioituksesta. Viimeisten neljän kuukauden aikana me olemme käyneet ainoastaan kaksi keskustelua ja lopulta GM teki selväksi, että olen vapaa kävelemään heinäkuun 1. päivä.
Kuluvalla kaudella toistaiseksi 15 otteluun tehot 4+16=20 iskeneen kokeneen laitahyökkääjän uskotaankin päätyvän kesällä vapaille pelaajamarkkinoille, sillä Lightningin GM Julien BriseBois on tehnyt hyvinkin selväksi, ettei häntä tulla kauppaamaan kesken kauden.
Näin jättimäinen uutinen on johtanut luonnollisesti spekulaatioihin siitä, mihin seuraan Kucherov voisi tehdä seuraavan sopimuksensa.
Esiin on nostettu myös kanadalaisseurat, mutta moni on ollut sitä mieltä, ettei Kucherovin kaltainen tähtipelaaja haluaisi lähteä Kanadaan kovan verotuksen vuoksi.
Kucherovin agenttina toimiva Dan Millstein päätti puheiden vuoksi avata NHL-pelaajien verotusta, ja hän on täysin eri linjoilla siitä, että Kanada olisi NHL-pelaajalle veropainajainen.
Millstein otti asiaan kantaa henkilökohtaisella X-tilillään.
– Minut on yllättänyt se, miten kukaan ei puhu RCA:sta. Kanadalaisjoukkueet voivat laittaa osan pelaajan palkasta eläkejärjestelyyn (RCA), ja kun pelaaja sitten siirtyy eläkkeelle Kanadan ulkopuolelle, hän nostaa rahat noin 25 prosentin verokannalla.
– Lopputuloksena on sama verotus kuin Floridassa, ja joskus jopa alhaisempi. Ja se on paljon alhaisempi kuin New Yorkissa, Massachusettsissa tai Kaliforniassa. Mutta ei siinä mitään, jatkakaa ihmeessä Kanadan kutsumista veropainajaiseksi.
Nikita Kucherovin siirtopyyntö tuskin vaikuttaa tähän kauteen
Millstein kommentoi myös sitä, miten NHL-piireissä usein puhutaan siitä, että pelaajat ottavat esimerkiksi juuri Floridassa alhaisemman palkan kuin jossain muualla – nimenomaan verotuksellisista syistä.
Asian laita on toki tämä, mutta Millstein näkee, ettei pelaajien kuuluisi lähtökohtaisesti antaa hyötyä alhaisemmasta verotuksesta seuroille.
– Dollari on samanarvoinen jokaisella markkina-alueella, mitä tulee palkkakattoon, ja jokainen verossa säästetty dollari Floridassa kuuluu pelaajalle, ei seuralle.
Mikäli Lightning selviytyy tänä vuonna pudotuspeleihin, on käytännössä ottaen satavarmaa, ettei se tule kauppaamaan Kucherovia, sillä floridalaisseurassa koetaan Stanley Cup -ikkunan olevan edelleen auki.
Jos kuitenkin kävisi niin, että Lightning jäisi pudotuspelien ulkopuolelle, tällöin ottajia Kucheroville olisi jonoksi saakka – etenkin niin sanotulla vuokrapelaajastatuksella.
Kesän vapailla pelaajamarkkinoilla ottajia tulee olemaan niin ikään järisyttävä määrä, vaikkakin 32-vuotias Kucherov hakeekin mitä todennäköisimmin pitkää sopimusta ja vähintäänkin lähes maksimipalkalla, joka ensi kaudella on 22,7 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Tampa Bay Lightning majailee tällä hetkellä NHL:n itäisessä konferenssissa neljäntenä.
Ja, vaikka Nikita Kucherovin siirtopyyntö shokeerasi varmasti joukkuekavereita, se ei ole näkynyt tuloksissa. Uutinen tuli julki 30. lokakuuta, sen jälkeen salamapaidat ovat pelanneet neljä ottelua ja keränneet näistä peleistä yhtä vaille maksimipisteet.
Lue myös: Miro Heiskasen laukaus mursi NHL-tähden kallon – nyt hän kertoo, mitä todella tapahtui