Sinisestä keltaiseen – Hussa julkaisi toisen osan tulevasta albumistaan

Niclas Roms

Lahtelainen avaa julkaisuaan Klangille.

Oman FTI-labelinsa toiminnan alkuvuodesta aloittanut Hussa julkaisee toisen albuminsa neljässä yleistunnelmansa mukaan värikoodatussa osassa, kuten uutisoimme aiemmin. Nyt vuorossa on keltaiseen väriin viittaava toinen EP (tai ”multisingle”, kuten tiedotteessa sanotaan) nimeltä #EEE719.

Kolmen raidan julkaisu sisältää kappaleet Ristiriitoi, 1:11 ja Ei vaihtoehtoi. Kaikki kappaleet ovat syntyneet Hussan ja artistin aiemmiltakin julkaisuilta tutun tuottajan Pablon yhteistyönä.

Viimeksi Hussaa on kuultu Ylen Mist sä tuut -dokumenttisarjan Lahti-jakson originaalikappaleella, jolla oli mukana lahtelaisen hiphopin kivijalan muodostaneessa 5th Elementissä vaikuttaneita nimiä. Luonnollisesti Hussa oli äänessä myös itse jaksossa, jossa hän maalaili isoja kuvia tulevaisuudestaan.

Suunnitelma etenee vaiheittain, ja sen tuoreimpana osana toimii käsillä oleva julkaisu. Hussa avasi jokaista kappaleista lyhyesti Klangin lukijoille, kuuntele kappaleet ja lue Hussan kommentit niistä alta!

Ristiriitoi

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

”Ristiriitoi on kappale joka synty tosi luonnollisesti. Biisi kertoo suoraan sen hetkisestä tilanteessa missä olin, eli mikään ei oikee toimi toisen kanssa ja kaikki on niin sanotusti ristiriidassa keskenään.”

1:11

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

”1:11 on hauska biisi, minkä tekeminen oli myös tosi kivutonta. Eli kaikessa lyhykäisyydessään biisi kertoo siitä, et mua ei yksinkertasesti vaan kiinnosta vittuakaan mitä sä ajattelet tai sanot mistään mitä mä teen.”

Ei vaihtoehtoi

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

”Ei vaihtoehtoi on vähä sama homma kun myös 1:11, et vaan pilke silmäkulmassa hyvällä fiiliksellä tehty musaa, vähä niinku nää kaikki biisit oikeestaan. Tästä biisist oli myös aikasempi versio, mutta sit Pabliitto päätti et pistetään sambajalka vipattamaan.”