Peli ei ole pelattu ennen kuin se on pelattu – siitä todisteena toimii SP

Samuli Vienola

Yli 25 vuotta skillsejään hionut artisti korjaa pisteet jatkoajalla.

Silkinpehmeellä on ilmeisesti henkisten lukkojen auettua auennut samalla jonkinlainen Makaveli-mode. Uutta kamaa tulee siis studiolta ulos tiiviiseen tahtiin, ja nyt ulkomaailmaan käsiin on laskettu Jatkoajal-single.

Työtavastakin tulee mieleen 2Pac: vanhan liiton räppibängereiden kategoriaan laskettava kappale on kirjoitettu lähes freestylenä yhdeltä istumalta heti artistin kuultua biitin. Silkinpehmeen mukaan ideana oli tuoda takaisin 2000-luvun alkuvuosien suomirap-vibaa choppisamplebiitin ja suoraviivaisen sylkemisen muodossa.

– Viisua inspiroi se, kuinka yhtäkkiä mun muuten sekavassa luuserin elämässä loksahtelikin jotkut palaset kohdilleen ihan itestään. Niinku et urakehitys edelleen ihan kuraa ja oon pudonnu satasella kilpailuyhteiskunnan kärryiltä. Mutta että vitut siitä, nostetaan maljat ja ladataan piiput ja niin edelleen, Silkinpehmee avaa.

Urakehityksen osalta puhe ei ole ainakaan ole kehityskaaresta MC:nä, sillä mies on ollut viime vuodet todella tikissä mitä julkaisujen tasoon. Lisäksi julkaisutahti on kiitettävän tiukka, ja kohta ulkona onkin jo kuudes soolo.

Pitkäsoitto kulki aluksi työnimellä Työmiehen poika, mutta sittemmin sen nimeksi on vaihtunut Bon Vivant. Platta on syntynyt todella luontevasti Äänet Käskee -tuottajaduon Jaarlin tuella.

– Levy käsittelee henkisesti vapautuneen nelikymppisen elämää. Siinä on ihan suoraviivasta räppikeulintaa mutta rinnalla myös erittäinkin diippejä keloja meidän tuhoisasta elämäntavasta ja vauhtikapitalismista.

Projektin tuotantopuolelle SP lupaa luottonimien lisäksi muutamia yllätyksiä. Tuoreen singlen on tuottanut Äänet Käskee -duo, ja sen scratcheista vastaa DJ Yollu.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.