Propsit tatuoinnin muodossa: Brädi

Brädi nyrkit edessä näyttää sormitatuointejaan.
Vuosituhannen taitteessa Brädi otti ensimmäisen leimansa heti kun se onnistui ilman huoltajien lupaa.
Antti Sepponen

Lahden OG on ikuistanut jalkaansa hiphop-innostuksensa keskeisimmät vaikuttajat.

Yhä useammalla on 2010-luvulla tatuointeja, ja monilla niihin liittyy jokin isompikin tarina. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että ihoon on ikuistettu omassa elämässä tärkeiden kappaleiden sanoituksia tai musiikillisia innoittajia.

Klangin ensimmäisessä juttusarjassa nähdään, millaisia leimoja suomalaiset ovat ottaneet kuuntelemiensa artistien inspiroimina. Hommassa on kuitenkin pieni koukku: tällä kertaa keskiössä ovat kotimaisen urbaanin musiikin tekijät, joilla on tatuointi jostakin toisesta saman genren artistista.

Brädin sääripiissistä löytyy neljä hiphop-ikonia. Harkinnassa on toisenkin jalan tatuoiminen samassa hengessä.

Antti Sepponen

Viimeistään vuoden 2010 Kato mun käteen -bängerin jäljiltä Brädin kuuntelijat ovat taatusti tienneet, että tatuoinnit ovat iso osa uranuurtajan identiteettiä. Lahden hiphop-piirien kummisetä tiesi jo nuorena, että hän tulee hankkimaan tatuoinnin tai tatuointeja.

– Varmaankin ihan ensin jollain Neumannilla, Axl Rosella ja muilla lapsuuden idoleilla nähdyt tatskat junnuna ovat juurruttaneet sen ajatuksen, että tatskat ovat mageita. Myöhemmin ehkä NBA-esikuvat, räppärit ja niin edelleen. Eli mitä sitä peittelemään, kyllä sillä esteettisellä puolella on merkitystä, Brädi toteaa.

Vuosituhannen taitteessa 5th Element -ryhmänsä kanssa räppipäiden tietoisuuteen noussut artisti ottikin ensimmäisen leimansa heti kun se onnistui ilman huoltajien lupaa. Vuosien aikana tatuointeja on tullut lisää siinä määrin, ettei Brädi osaa enää oikein edes sanoa niiden tarkkaa määrää.

– Suurin osa on osana isompaa kokonaisuutta, on vaikea eritellä yksittäisiä kuvia. Jos näin olis pakko tehdä, niin olisihan niitä kymmeniä eri kuvia. Tuorein on vasempaan etureiteen lokakuussa otettu peace-merkkiä näyttävä norppa, jonka alla lukee ’älä hyljeksi’. Se on paitsi vitsikäs niin myös merkityksellinen. Luonnonsuojelua ja lähimmäisenrakkautta samassa paketissa.

Eazy-E:n ja Big Punin julkaisuista tärkeimpiä Brädille ovat N.W.A:n Straight Outta Compton ja Capital Punishment.

Antti Sepponen

Brädin mukaan kaikilla hänen tatuoinneillaan on jokin merkitys ja tarina. Ei ole sattumaa, että lahtelaisessa Custom X -tatuointiliikkeessä miehen jalkaan on hakattu 2Pac, Big Pun, Eazy-E ja The Notorious B.I.G. Legendojen muodostamaan sääripiissiin oli ideana niputtaa nimenomaan edesmenneitä idoleita ja vaikuttajia.

– Pacin ja Biggien merkitystä mun ikäiselleni hiphop-diggarille on varmaan ihan turha selitellä. Kaksi suurinta, kaksi vaikuttavinta. Heidän paikkansa sääressä oli selkeä homma.

Eazy-E ja Big Pun sen sijaan saattavat vaatia hiukan selittämistä, vaikka molemmat ovatkin maailmanlaajuisesti tunnettuja tekijöitä. Miksi siis Eazy ja Punisher?

– Eazy-E ei sinänsä sooloartistina ollut mulle koskaan mitenkään hurjan vaikuttava, mutta hän symboloi tatuoinnissa mun alkuinnostusta hiphopiin, jossa N.W.A:lla oli järkälemäinen rooli. Hahmona Eazy oli myös vertaansa vailla ja tuo kuva noissa tunnusomaisissa laseissa ja Compton-hatussa on suorastaan ikoninen. Big Pun taas lukeutuu skilleistä puhuttaessa mun suurimpiin esikuviin ja innoittajiin. Mielestäni Punisher on ihan ehdottomasti taitavimpia ukkoja, joka on koskaan mikkiin koskenut, ja suuri vaikuttaja sille, miksi mun mielestä on siistiä, että rimmataan. Yhdessä nämä kaverit ovat symbolisesti mun hiphop-tarinani kivijalka.

The Notorious B.I.G.:n kuoleman jälkeen julkaistu Life After Death on Brädin mielestä maailman onnistunein tuplalevy.

Antti Sepponen

Brädi kertoo saaneensa hiphop-maailmasta muutenkin inspiraatiota omiin leimoihinsa. Hän nostaa esiin etenkin legendaarisen meksikolais-amerikkalaisen Mister Cartoonin, joka on Los Angelesin studiollaan tehnyt kuvia lukuisille isoille nimille.

– Uskaltaisin väittää, että viehtymykseni tietynlaiseen Kalifornian lattari-tatuointityyliin on ihan puhtaasti lähtenyt siitä, että olen nähnyt idoleillani Cartoonin töitä.

Mutta mitkä ovat Brädin mielestä kaikkien aikojen ikonisimmat tatuoinnit räppigeimeissä?

– Kyllähän se Pacin Thug Life sekä selkäpuolen risti ovat aika hemmetin ikonisia. Mutta onhan noita. Method Manin ’Life’, joka toisinpäin katsottuna onkin ’Death’, LL Cool J:n mikki kruunulla sekä Xzibitin Lost Angel ja David Bannerin Missisippi-selkäpiissit ovat just niitä Cartoonin töitä, joita muun muassa ihailin aikanaan… Onhan näitä, pilvin pimein, ja se on hienoa!

Hiphop-historian ensimmäinen tupla-albumi All Eyez On Me on Brädin kirjoissa 2Pacin keskeisin julkaisu.

Antti Sepponen

Omia idoleitaan ihoonsa leimannut Brädi on siinä mielessä erikoisessa asemassa, että hän on itsekin toiminut inspiraationa tatuoinneille. Uransa aikana Kapanakin tunnettu rap-artisti on nimittäin kohdannut useita ihmisiä, joilla on Brädi-tatuointi.

– Esimerkiksi rakkaalla ystävälläni Mikko Järvisellä on meikäläisen potretti kohtuullisen isolla pohkeessaan. Hän tuli pomppimaan lavalle sitä näytellen mun ensimmäisen soololevyni julkkarikeikalla, ja täytyy sanoa, että olin pyörtyä, haha! Sittemmin Brädi-logoja, sanoituksia ynnä muuta on tullut faneilla nähtyä hämmentävän suuri määrä. Mutta se on upeaa, hienoa, että minä ja tekemiseni on vaikuttanut joihinkin niin vahvasti, että uhraavat sille ihonsa. Arvostan.

Kunnioituksesta on kyse myös Brädin tuoreimmalla singlellä Faija, joka toimii sanallisena kurinpalautuksena rap-skenen nousukkaille muistuttaessaan näitä pohjatyön tekijöistä. Suoraselkäinen bängeri suorastaan huutaa remixiä, mutta ainakaan toistaiseksi sellaisesta ei ole tietoa. Brädiä tullaan joka tapauksessa kuulemaan lähiaikoina uusilla posseraidoilla, sillä Lahti United on tällä hetkellä kasaamassa isompaa julkaisua.

– Sen lisäksi tuossa odottaa vino pino feattiehdotuksia, katsotaan mihin niistä tulee lähdettyä mukaan, ja onpa mulla vähän jotain sivuprojektejakin tuossa porisemassa, mutta niistä puhumisen aika ei ole vielä. Musaa tehdään kovasti, koko ajan, Brädi päättää.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.