Tech N9ne palaa Suomeen helmikuussa

Tech N9ne poseeraa käsi leukaa vasten.
Musiikkiuransa ohella Tech N9ne tunnetaan myös Strange Music -levymerkin perustajana ja näyttelijänä.

Pitkä odotus on ohi.

Yhdysvaltalainen hiphop-artisti Tech N9ne palaa helmikuussa Suomeen. Marraskuussa 2012 ensimmäisen Suomen-keikkansa Tavastialla heittänyt artisti nähdään uudestaan samassa paikassa yli kuuden vuoden odotuksen jälkeen keskiviikkona 13. helmikuuta.

Kansasissa varttunut Tech N9ne eli Aaron Dontez Yates aloitti musiikin parissa työskentelyn jo 1990-taitteessa. Suuremman yleisön tietoisuuteen hän nousi vuonna 1999 julkaistun The Calm Before the Storm -esikoisalbuminsa kautta.

Rap-artistina Tech N9ne on nimensä mukaisesti poikkeuksellisen tekninen ja nopea. Hänen tunnetuimpiin hitteihinsä lukeutuvat muun muassa Hood Go Crazy, Caribou Lou ja Fragile. Mies on tehnyt uransa aikana yhteistyötä esimerkiksi Kendrick Lamarin, Snoop Doggin ja Eminemin kaltaisten rap-maailman kärkinimien kanssa.

Tuotteliaan Tech N9nen kahdestoista albumi Planet ilmestyi maaliskuussa 2018. Levy tarjoaa kuulijoilleen utopistisen vision uudesta planeetasta, jota hallitsevat vihan ja väkivallan sijasta rakkaus ja lyyrinen loisto. Pitkän linjan tekijän mukaan optimistinen levy virtasi ulos kuin itsestään veden tapaan.

Lähes tauottomasta kiertämisestä tunnettu 46-vuotias Tech N9ne teki vuonna 2012 historiaa soittamalla 99 päivässä 90 keikkaa. Musiikkiuransa ohella hänet tunnetaan myös Strange Music -levymerkin perustajana ja näyttelijänä.

Lipunmyynti keikalle alkaa Tiketissä torstaina 15. marraskuuta klo 09.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.