Mon-Salan levy ei jäänyt nimestään huolimatta ikuisuusprojektiksi

Vimugraphy

D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-jäsenen EP on tutkimusmatka siihen, millainen artisti Mon-Sala on.

Viime vuosina oman paikkansa kotimaisella rap-kentällä lunastanut Mon-Sala eli Nora Horn on julkaissut ensimmäisen EP:nsä. Runollisen synkän, paikoin päällekäyvän ja toisinaan herkän kokonaisuuden nimi on DNF, ja siltä löytyy kaiken kaikkiaan viisi raitaa.

Aggressiivisuudella ja herkkyydellä leikittelevistä melankolisista kappaleista Boys Don’t Cry ja Kauniita kuvii on julkaistu jo aiemmin singleinä. Ennenjulkaisematonta materiaalia ovat Intron lisäksi Lucky One ja Addiktio.

Projektia ovat olleet mukana tuottamassa Mon-Salan tuottajasisko Vera Horn a.k.a. Elo sekä Two Heavens -nimelläkin tunnettu Gabriel Boicel. Two Heavens on myös suunnitellut EP:n ja sen singlelohkaisujen 3D-mallinnuksella tehdyt kannet sekä ohjannut viime viikolla ilmestyneen Kauniita kuvii -musiikkivideon. Elokuussa järjestettävillä Oulun musiikkivideofestivaaleillakin nähtävän videon voit katsoa alta.

Vuonna 2015 ensimmäiset kappaleensa SoundCloudissa julkaisseelle Mon-Salalle kirjoittaminen on tapa hahmottaa ympäröivää maailmaa. Projekti sai alkunsa halusta kirjoittaa kokeellisempia kappaleita ja tekstejä, jolloin monet aluksi lauluteksteiksi tarkoitetut kirjoitelmat venyivät spoken word -teoksiksi ja räpeiksi.

EP:n nimi tulee sanoista ”did not finish”. Mon-Salan mukaan hänellä on välillä vaikeuksia saada asioita valmiiksi, eikä levykään valmistunut ihan hetkessä. Ennen julkaisua hän kommentoi Playground Musicin tiedotteessa tehneensä sitä jo pidemmän aikaa ja olevansa julkaisuhetkellä samanaikaisesti helpottunut, jännittynyt ja kauhuissaan.

– Niin kauan kuin mitään ei oo julkaistu, voi olla ikuisesti tulossa ja suunnitella jotain suurta. Oikeesti EP pääsi lähemmäs mun visioita kuin mitä oisin pystyny ees toivoo. Oon ihan vitun tyytyväinen lopputulokseen. Siinä on kerroksia, jotka on aukee hitaammin ja toisaalta pelkästään se pinta, minkä ekalla kerralla kuulee, on just mitä oon ajatellut. Nyt kun äänityksistä alkaa olla enemmän aikaa, oon myös kunnolla pystynyt näkemään EP:n kokonaisuutena. Nähnyt selkeämmin ne teemat, jotka toistuu jokaisessa biisissä ja sen tarinan, joka niistä rakentuu. DNF on tutkimusmatka siihen, millainen artisti Mon-Sala on.

Mon-Sala tunnetaan oman tuotantonsa ohella hiphop-maailmaan keskittyneestä feministisestä Matriarkaatti-podcastista, jossa hänen tutkaparinaan toimii Kirsikka Ruohonen eli räppäri Adikia. Lisäksi hän on mukana järjestämässä samannimistä hiphop-kentän naisille omistettua klubia Helsingin Kuudennella Linjalla. Keikkakokemusta Mon-Sala on hankkinut omilla keikoillaan, Adikian tuplaajana sekä osana D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivia.