Hittiä hitin perään – Kube julkaisi humoristisen ja taidokkaasti sanoitetun singlen

Rikhard Vellamo

Killah Recordsin perustaja loi kevyen kappaleen hauskalla musiikkivideolla höystettynä.

Platinarajan ylittäneellä Gasoo ei breikkei -albumillaan neljä eri Emma-ehdokkuutta napannut Kube julkaisi viime viikolla uuden kappaleen. HULK FLOWGAN -niminen single on syntynyt puhtaasta räppäämisen ilosta.

– Toisinaan on hauska räppiegoilla ja kappale syntyi tällä mentaliteetilla puhtaasta räppäämisen ilosta, kerrotaan tiedotteessa.

Viime vuosi oli Kuben osalta menestyksekäs uuden albuminsa myötä, joka on ylittänyt kuuntelumäärillään platinarajan ja levyn jättihitti 100 triplaplatinarajan. Levy arvioitiin myös Helsingin Sanomissa Vuoden parhaaksi kotimaiseksi rap-levyksi.

Onnistuneen vuoden 2021 päätteeksi Kubesta julkaistiin video, jossa kotimaisen hiphop-kentän kärkinimet Jare Tiihosesta JVG:hen kertovat ajatuksiaan Kubesta.

Singlelle julkaistiin myös Rikhard Vellamon tekemä musiikkivideo, joka kuvaa pilke silmäkulmassa itse kappaleen tekstimaailmaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.