Gettomasalle kuittaillut Lukas Leon valmistelee kolmatta albumiaan

Yksi Lukas Leonin aiemmista kilpakumppaneista LUKAS LEON VS. -sarjassa oli Etta.
Samuli Vienola

Lukas Leonin tuore single aloittaa uuden ajanjakson Liiga Musicilla.

Viime vuonna -kakkosalbuminsa julkaissut Lukas Leon on palannut kentälle uudella singlellä. Sydänsärkylääke esittelee 22-vuotiaan vantaalaisartistin soundillisesti pehmeämmän puolen pohjustaen samalla hänen kolmatta albumiaan.

Sydänsuruista inspiraationsa ammentanut kappale sai alkunsa viime syksynä, mutta jäi silloin keskeneräiseksi. Demo saatettiin valmiiksi kun maailmantilanne muuttui ja artistilla oli taas mahdollisuus pysähtyä pohtimaan asioita sekä työstää musiikkiaan.

– Varsinki ku en oo ollu nyt niin paljoo muiden ihmisten kaa tekemisissä ni mun kotistudion mikrofonista on tullu mun läheisin kaveri. Sen nimi on Mike, Lukas Leon kertoo.

Kolmannen albumin tekeminen onnistuu etänäkin, mutta ei Lukas Leon ole ihan pelkästään sen tekemiselle omistautunut eristyksissä ollessaan. Muun muassa lenkkeilylle, vaatteiden kustomoinnille ja PlayStationin pelaamiselle on ollut enemmän aikaa kuin normaalisti, samoin kuin Game of Thronesin katsomiselle.

– Huhhuh mikä sarja! Kaikki jotka ei oo kattonu Game Of Thrones ni suosittelen isosti, artisti hehkuttaa.

Eristyksissä viimeistelty singlelohkaisu on myös ensimmäinen Warner Musicin ja Liiga Musicin yhteisjulkaisu levy-yhtiöiden äskettäin solmiman uuden yhteistyösopimuksen puitteissa. Jare Tiihosen perustaman lafkan suunnitelmista ei tiedetä vielä juuri mitään muuta kuin se, että artistirosteria ollaan laajentamassa.

Ensimmäiset merkit siitä nähtiin helmikuussa, kun labelille kiinnitettiin Tomi Amor. Lukas Leon kertoo löytäneensä lahtelaistulokkaan musiikin jo ennen kuin hänen sainaamisensa Liigalle oli vireillä ja fiilistelleensä sitä heti.

– Laitoin äijälle viestii, että hyvät meiningit. Äkkii selvis et Jare ollu kans hereil ja magee juttu, että Tomi Amor on nyt samalla lafkalla. Varmasti tullaan tekemään yhteistyötä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Hiukan toisenlaisia yhteistyökuvioita on nähty Lukas Leonin omassa LUKAS LEON VS. -konseptissa YouTubessa. Kaksi vuotta sitten alkaneessa videosarjassa suomalais-kreikkalainen haastaa kenet tahansa riimittelemaan kanssaan kilpaa.

Viimevuotisissa osissa Lukas Leonin haastajina nähtiin sittemmin Monspille sainattu Ahti sekä Lukaksenkin kanssa levyttänyt Etta. Tuoreimmassa osassa kuullaan napakkaa sylkemistä freestyleräpin kolminkertaisen suomenmestarin MC Kajon kanssa.

Osassa Lukas Leon ampuu muutamat laukaukset Gettomasan suuntaan. Niistä suorin on ”Sori vaan, mut kotimaas ei oo gettoo Masa”.

Piikittelemisen voisi tulkita haasteeksi. Basson ja HOODWATCH:in Luokka ’19 -listauksessakin huomioidulla Lukas Leonilla ei olisikaan mitään sitä vastaan, että tulevaisuudessa kilpakumppaniksi asettuisi itse Chosen One.

– Ois hieno saada Masa messii tohon vs:ään, Lukas Leon toteaa.

Gettomasalta ei ole ainakaan toistaiseksi kuultu mitään julkista reaktiota videolla kuultuihin heittoihin. Onko Emma-voittaja antanut kuulua itsestään yksityisesti?

– Ei oo kuulunu ainakaan vielä.

Klangi jää odottamaan innostuuko Gettomasa tarttumaan hänelle Emma-patsaan ojentaneen Tiihosen suojatin sanoihin. Sydänsärkylääke-kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.