Wilma Murrolle takin suunnitellut Mauro Severino viihdyttää ja vakuuttaa luomuksillaan

Miki Aalto

Poikkeuksellisen luovat ideat ja toteutukset ovat herättäneet isojen brändien kiinnostuksen.

Helsinkiläisen Mauro Severinon kustomoimat ja suunnittelemat vaatteet ovat keränneet viime aikoina huomiota sosiaalisessa mediassa. Etenkin Marimekon kankaista ja vaatteista muokatut luomukset ovat nousseet suureen suosioon TikTokissa ja Instagramissa. 23-vuotias suunnittelija tuntuu omaavan ideoita loputtomiin ja myös taidon saada ne toteen.

Ensikosketus vaatteisiin ja kankaisiin tuli jo alakoulun käsityön tunneilla, mutta vasta myöhemmällä iällä on löytynyt varsinainen palava halu tekemistä kohtaan. Mauro kertoo aloittaneensa kaventamalla farkkuja ja ajan myötä siirtyneensä yhä luovempiin projekteihin.

– Mun juttu on se, et kaikki ideat on mun päässä. Tykkään yhdistellä pieniä yksityiskohtia, esimerkiksi erilaisia taskuja, kommentoi Severino.

Kustomoitujen vaatekappaleiden lisäksi Maurolla on myös oma vaatemerkki Offline Mode. Nimi ei suinkaan liity ikoniseen Off-Whiteen, vaikka Virgil Abloh lukeutuukin ehdottomasti nuoren tekijän suosikkisuunnittelijoihin. Mauro kertoo kuulleensa Virgilistä vasta nimen keksimisen jälkeen, kavereiden heitettyä läppää uuden Ablohin synnystä. Offline Mode juontaa juurensa tekemisen meininkiin, ikään kuin flow-tilaan, joka menee päälle suunnitellessa omia vaatteita.

– Saatoin olla menossa kouluun saadessa idean päähäni ja sitten oli vaan pakko kääntyä takasin ja viedä se loppuun. Joskus saatan ommella koko yön, kuvailee Mauro intohimoista tekemistään.

Aiemmin Tampereella asuessaan hän valmistui tekstiili- ja muotialan opinnoista. Nyt, kun koulu on käytynä, on haaveena työllistyä vaatealalle. Vapaa-aikaan kuuluu päivätöiden ja vaatteiden lisäksi jalkapallon pelaaminen. Moniosaamista todellakin löytyy, sillä Veikkausliiga-debyyttikin löytyy vyöltä Ilveksen riveistä.

Eräs työpäivä sai yllätyksellisen päätöksen, kun Instagramiin kilahti viestiä, jossa kysyttiin Pumalle suunnittelemaan takkia tuoreelle seiväshypyn Euroopan mestarille. Wilma Murrolle päätyneen takin suunnittelu ja toteutus vei yhteensä noin viikon, aina grafiikan piirtämisestä printtaamiseen Areefer’s Crafting Clubilla. Ensimmäiseksi Mauro kertoo soittaneen äidilleen alkuinnostuksessa. ”Kun äiti on ilonen, niin kaikki on hyvin”, hän tokaisee. Myös taiteilijanimi Theycallmepoika inspiroituu lämpimästä äiti-poika-suhteesta. Isä on myös ollut vaikuttamassa kiinnostukseen muotia kohtaan; Mauro kuvailee häntä suorastaan muotiguruksi.

Mielenkiinnon nuoren suunnittelijan vaatteissa herättävät ehkäpä juuri räväkät ja omaperäiset valinnat, joihin ei joka päivä törmää. Muun muassa Ikean kassi on Mauron käsissä muuttunut liiviksi. Monesti prosessi lähtee ideasta, joka jalostuu tehdessä – aina ei voi itsekään tietää lopputulosta. ”Jos joku juttu taipuu ommeltavaks, mä aion toteuttaa sen”, kuvailee hän mentaliteettiaan. Motivoivaa tekemisessä on myös ihmisten viihdyttäminen ja positiivisen fiiliksen levittäminen.

Tällä hetkellä tavoitteena on tehdä mahdollisimman paljon ja samalla kerätä itselleen nimeä. Tulevaisuudessakin Mauro haluaa toteuttaa itse käsin mahdollisimman paljon, koska silloin voi luottaa lopputuloksen vastaavan toivottua. Kesällä näimmekin yhteistyön Marimekon kanssa ja yhteistöitä on luvassa lisää muiltakin tahoilta, hän paljastaa.

Alta voit vielä katsoa Mauron tekemän muunnoksen Ikea-kassista liiviksi.