Snabba Cash Netflix-sarjan tunnusbiisistä tuttu ruotsalaisräppäri 1.Cuz vieraili Isac Elliotin uudella biisillä

Vinny Holmberg

Suomalaisartisti julkaisi tänään uuden tuplasinglen, jonka tuotti rovaniemeläiskaksikko Los Rollos.

Jättihittejä takova Isac Elliot julkaisi tänään tuplasinglen, joka sisälsi kappaleet Lowkey ja Hentoo. Fokussinglellä Lowkey vierailee ruotsalainen supertähti 1.Cuz, joka on yksi tämän hetken suosituimmista ja kohutuimmista rap-artisteista naapurimaassamme.

Ruotsalaisräppäri muistetaan etenkin Netflix-sarja Snabba Cashin tunnusbiisistä FÖRSENT sekä muun muassa Ed Sheeranin kanssa tehdystä 2step-duetosta. Kommandopipossa esiintyvä, henkilöllisyyttään peittelevä 1.Cuz esiintyi toissaviikolla Helsingin Kattilahallissa Vitunleija-vaatemerkin tapahtumassa.

Isac Elliot kertoo yhteistyöstään ruotsalaisräppärin kanssa:

– 1.Cuz oli jo aiemmin kertonut, että haluaisi tehdä jotain yhdessä. Homma eteni nopeesti. Lähetettiin sille tää biisi ja se tuli seuraavana päivänä Lontoosta Suomeen ja äänitettiin sen verse Töölön studiolla. Sessio alkoi joskus klo 23 jälkeen ja loppui about viideltä. Se yö oli kuin kuumeunta, jotenkin maaginen setti ja saatiin koko biisi äänitettyä loppuun. Siitä muutaman päivän päästä kuvattiin Tukholmassa videomatskuja ja nyt biisi on ulkona. Välillä hommat liikkuu nopeasti ja vaan natsaa. Mun mielestä tässä biisissä on mielenkiintoinen biitti ja tumma, öinen viba, joka tällä hetkellä kiehtoo mua.

Suomalaisartistin mielestä nykyskenessä on hyvä meno.

– Mun mielestä on tosi siistiä, että Ruotsin skene katsoo Suomen suuntaan, siellä halutaan tehdä suomalaisten artistien ja biisintekijöiden kanssa juttuja. Se on hieno asia ja näinhän ei ole todellakaan aina ollut.

Tuplasinkun toinen biisi Hentoo muistuttaa Isac Elliotin artistiuden toisesta puolesta.

– Tää biisi meillä on ollut täysin valmiina jo puolitoista vuotta, se on vain odottanut vuoroaan. Haluan tällä näyttää toista puolta mun artistiudesta ja tästä uudesta jutusta. Olen laulaja, tulkitsija ja pop-artisti. Tässä pääsen laulamaan enemmän ja laajemmin kuin edellisissä biiseissä. Tää on pop-biisi missä kuitenkin on elementtejä esim. räpistä. Ja ihan helmi saksofonisoolo lopussa kruunaa mielestäni tän stygen, sanoo Isac Elliot.

Alta voit kuunnella Isac Elliotin uuden tuplasinglen, jonka on tuottanut Rovaniemeltä puskeva kaksikko Los Rollos, joka tuotti myös 20min-hittikappaleen.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.