William perusti levy-yhtiön yhdessä puolisonsa kanssa – ensimmäinen kiinnitys on raumalainen Santz

Raumalainen Santz on uuden levy-yhtiön ensimmäinen kiinnitys.

Warner Music ADA:n kanssa yhteistyössä toimiva uusi levy-yhtiö kantaa nimeä Hit Faktory. 

Yksi Suomen suurimmista räppäreistä, William, perusti oman levy-yhtiön yhdessä puolisonsa Linda Manuellan kanssa. Levy-yhtiö on nimeltään Hit Faktory ja se toimii yhteistyössä Warner Music ADA:n kanssa. Raumalaistaustainen William on kiinnittänyt rosteriinsa myös ensimmäisen artistin.

– Oma levy-yhtiö on ollut pitkäaikainen unelma, joka vihdoin toteutuu! Ihan mahtavaa päästä starttaamaan yhteistyö raumalaisen artistin kanssa, sillä olen itsekin Raumalta kotoisin. Meillä on myös takanamme Warnerin tuki ja tällä yhteistyöllä sekä ammattitaidolla tulemme varmasti tekemään uusia tähtiä listoille, hän kertoo.

Artisti on raumalainen Santz, jonka ensimmäinen single julkaistaan tämän viikon perjantaina. Biisi kantaa nimeä Luottamusongelmii ja sillä vierailee kuka muukaan, kuin William itse. Santz on aiemmin julkaissut neljä singleä, joista viimeisimpänä lokakuussa julkaistu Hometape. 

ADA on Warner Musicin omistama kansainvälinen jakeluyhtiö, joka tarjoaa itsenäisille artisteille ja levy-yhtiöille palveluita, kuten jakelua, markkinointia ja myynninedistämistä. ADA:n artisteihin lukeutuvat muun muassa Iann Dior, Macklemore ja Daft Punk, kerrotaan Warner Music Finlandin tiedotteessa.

Warnerin toimitusjohtaja Ramona Forsström kommentoi yhteistyötä seuraavasti.

– Olemme todella innoissamme ja inspiroituneita aloittamaan yhteistyön Williamin ja Lindan levy-yhtiön kanssa. Heillä on paljon mielenkiintoisia näkemyksiä ja he osaavat tunnistaa uusia nousevia talentteja. Tämä yhteistyö tukee myös hyvin ADA-strategiaamme, jossa haluamme toimia parhaana jakelijana sekä tukea eri palveluillamme independent-toimijoita.

Alla linkitettynä Hit Faktoryn Instagram-tili.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by HF (@hit.faktory)