Elektronisen musiikin legenda Faithless esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla syyskuussa.
Brittiläinen elektronisen musiikin legenda Faithless esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla lauantaina 12. syyskuuta 2026. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen Suomen-vierailu yli vuosikymmenen tauon jälkeen.
Sister Blissin ja Rollon vuonna 1995 perustama Faithless on yksi elektronisen tanssimusiikin vaikutusvaltaisimmista kokoonpanoista. Yhtye tunnetaan ainutlaatuisesta soundistaan, joka yhdistelee housea, trancea, dubia, trip-hoppia ja klassista musiikkia sekä keulahahmo Maxi Jazzin spoken word -ilmaisusta, joka loi 1990-luvulla uudenlaisen suunnan klubimusiikin kulttuuriin. Yhtyeen albumeja on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta, ja sen tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat Insomnia ja God Is a DJ.
Lue myös: JVG poikkeukselliselle erikoiskeikalle lokakuussa – Mukana pop-sensaatio Olga
Kaapelitehtaalle saapuva kokoonpano yhdistää alkuperäiset jäsenet sekä uudet pitkäaikaiset kumppanit. Illan ohjelmistoon kuuluu klassikoita kaikilta kahdeksalta studioalbumilta, mukaan lukien viime vuonna julkaistu Champion Sound, jolla kuullaan vuonna 2022 menehtyneen Maxi Jazzin viimeiseksi jääneet äänitetyt lauluosuudet. Keikka on samalla kunnianosoitus edesmenneen solistin muistolle.
Tapahtuman erikoisvieraana nähdään suomalaisen elektronisen musiikin kärkinimi Orkidea, joka tunnetaan melodisesta ja tunnelmallisesta trance-soundistaan sekä visuaalisesti vahvoista dj-keikoistaan.
Liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa maanantaina 4. toukokuuta kello 10. Ennakkomyynti käynnistyy jo keskiviikkona.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!