”Uskon, että jos mul ei ois sitä taustaa mitä mulla on, niin mun saattaisi olla vaikeampaa nähdä niin laajasti eri asioista” – haastattelussa Gold T

Gold T meditoi setelien tippuessa ylhäältä.
Gold T:n tuotannossa voi kuulla vaikutteita myös räpin ulkopuolelta, kuten rockin, nu-metalin ja hevin saralta.
Kalle Saarinen

Gold T avasi Klangille sanaista arkkuaan niin menneiden vuosien kuin myös tulevaisuudennäkymien tiimoilta.

Pienistä puroista syntyy suuri virta, mikä näkyy ja kuuluu myös Tameru Peltosen, eli Gold T:n tekemisessä. Useamman vuoden ajan musiikin parissa ahertanut artisti on julkaissut lyhyessä ajassa useita singlejä. Näistä viimeisin, heinäkuussa ilmestynyt VENE todisti entisestään artistin kyvyn leikitellä mielikuvilla ja sanoilla pinnan alle menevillä, monitulkintaisilla riimeillä, jotka jättävät kuuntelijan pohtimaan syvällisempiäkin ajatuksia.

Alkuvuodesta Gold T oli mukana Tampereella järjestetyssä Emergenza Festivalin kilpailussa, jossa artisti pääsi kisaamaan finaalivoitosta yhdeksän muun finaaliehdokkaan kanssa.

Musiikillaan kuin myös sen ulkopuolisella tekemisellään Gold T haluaa olla elävä esimerkki siitä, että jokaisella on mahdollisuus saavuttaa unelmiaan, mikäli niiden eteen on vain valmis näkemään aikaa ja vaivaa.

Nykyisin Tampereella vaikuttavan Gold T:n juuret ulottuvat Etiopiaan, jossa ensimmäiset vuotensa varttuneen artistin matka tähän hetkeen ei ole ollut suinkaan sieltä helpoimmasta päästä.

– On ollut siis niin sanotusti onni onnettomuudessa, kun silloisessa kotimaassa vallitsi sotia ja muita levottomuuksia. Näihin aikoihin myös vanhemmat menehtyi, minkä johdosta sisarukseni kokivat parhaaksi antaa meistä nuorimman eli minut adoptioon.

Lapsuudessa koetut edesottamukset heijastuvat myös Peltosen tapaan käsitellä asioita omassa musiikissaan. Taustasta onkin ollut artistille apua käsitellä kappaleissaan myös rankempia aiheita.

– Kyllähän se tausta näkyy eniten siinä, kun on alun alkaen ruvennu tekee musiikkia, niin se on lähteny hyvin syvällisistä ajatuksista. Jos mun biisejä kuuntelee, niin osakseenhan niissä on myös semmosta rehellisesti sanottua egoistista tuntua, mutta mukana on toki myös syvällisempää riimeilyä. Uskon, että jos mul ei ois sitä taustaa mitä mulla on, niin mun saattaisi olla vaikeampaa nähdä niin laajasti eri asioista.

Nuorena Peltonen sai inspiraatiota tekemiselleen niin lähipiiristään kuin muualtakin. Erityisenä innoittajana oli artistin oma veli, jonka soittolistalta monet hip hopin pioneerit tulivat nopeasti tutuiksi.

– Innostuin musiikista jo pienenä jenkkiräpin kautta. Perheessä tuli kuunneltua paljon räppiä ja erityisesti veli luukutti paljon muassa 2Pacia, Wiz Khalifaa ja Gang Starria. Varsinkin 2Pacin ja 50 Centin tuotanto on ollut pienestä pitäen lähellä sydäntä. Kotimaan musarintamalta etenkin Fintelligensia kuuntelin junnuna paljon. Lisäksi faijalla oli aikoinaan oma studio, jossa tuli lapsena myös paljon pyörittyä. Myöhemmällä iällä innostus musiikkiin lähti kuitenkin vähän synkemmistä asioista. Siinä parinkympin hujakoilla kun oli niin sanotusti syvissä vesissä, eikä asioista voinut oikein puhua sen aikaisissa ympyröissä, Peltonen muistelee noin kymmenen takaisia aikojaan ja jatkaa:

– Päivät ja illat vietinkin useasti omassa huoneessani kirjoittamassa omia ajatuksia, josta huomasin olevan apua stressiin ja ahdistukseen. Siihen aikaan räppi oli myös jo isosti elämässä mukana, joten sitä lähti kokeilemaan, että mitähän näillä sanojen paikkojen vaihtelulla saisikaan aikaan. Ennen kaikkea kirjoittaminen oli siihen aikaan kuitenkin tapana purkaa omaa oloa.

Peltosen tuotannossa voi kuulla vaikutteita myös räpin ulkopuolelta, kuten rockin, nu-metalin ja hevin saralta.

– Yks vanha kämppis kuunteli tosi paljo muun muassa Avenged Sevenfoldia, Panteraa, Turmion Kätilöit ja muuta semmosta raskaampaa. En ite liiemmin tykännyt siitä, mut jossain vaiheessa kävin kuuntelee niitä eri lailla ja kiinnittää huomiota esimerkiksi soittimiin, löytämään jotain hyvää ja sitä kautta jotain tarttuvii kitaramelodioitakin on varmasti iskostunu meikäläiseen. Kyl mä suosin musiikissa semmosta monipuolisuutta ja en ajattele, että esimerkiksi jokin tietty melodia olisi sidottu vain tiettyyn genreen.

Musiikilla voi olla parhaimmillaan auttava vaikutus kuuntelijaansa, mikä osaltaan on ollut myös Peltoselle syynä lähteä tavoittelemiaan unelmiaan oman artistiuden kautta. Mikäli musiikin parista ei kuitenkaan olisikaan löytynyt omaa juttua, olisi auttamisen halu joka tapauksessa ohjannut miekkosta eteenpäin – tavalla tai toisella.

– Mä veikkaan, että olisin varmaan jollain alalla, missä autetaan ihmisiä tai ollaan hyödyksi ihmisille. Kun oon kuitenkin pohjimmiltaan sellainen, joka haluaa jeesata kaikkia ja ymmärtää muiden vaikeuksia, Peltonen kertoo ja jatkaa:

– Jos ei musiikkia, niin ehkä kuitenkin jotain siihen liittyvää, missä jeesattais muita. Tarkemmin mietittynä jossain mielenterveysjutuissakin voisin kyllä nähdä itteni.

Oman musiikin ohella Peltosella on parhaillaan useampikin rauta kuumana, sillä artisti on osana Suomen räppikentän isosti mullistavaa CBF Companya, jonka ohjaksissa nähdään myös muun muassa lukuisia musiikkivideoita tehtaillut valo- ja videokuvaaja Kalle Saarinen, räppärit Transsi Kela (Arttu Lahtinen) ja Kullervo (Kalle Lahtinen) sekä pitkän linjan musatuottaja Beniblankko (Benjami Palomäki).

Artistiura ja sen ympärille vankasti linkittyvät yrityssuunnitelmat ovat viitoittaneet Peltoselle yksisuuntaisen tien, jota pitkin mennään vain ja ainoastaan eteenpäin kohti seuraavaa etappia. Vaikka asiat kulkevat tässä hetkessä kuin pitääkin, on artistilla kuitenkin suunnitelmia myös pidemmällä tähtäimellä mietittynä.

– Mullahan on henkilökohtainen tavoite, että oon kymmenen vuoden päästä tilanteessa, jossa mun ei tarvitsis tehdä töitä. Käytännössä siis halutessani eläkkeellä, mutta edelleen musiikin parissa toimisin ja tekisin bisnestä ilman, että rahasta olisi lainkaan pulaa.

Myös syvällisemmät kysymykset ovat käyneet toki mielen päällä aika ajoin, mitä tulee elämältä haluamiseen ja sen tarkoitukseen.

– Uskon, että elämäntarkoitus on elää itselleen. Koska sitä kautta, kun sä keskityt itselles elämiseen, niin tulet ihan varmasti elämään myös niille lähimmäisille. Jos sen nyt jotenkin tiivistäis, niin elää itselleen, olla rakastettu ja rakastaa itselleen tärkeitä asioita ja ihmisiä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.