Supernörtit tulevat, oletko valmis? Sarjakuviin, leffoihin ja tv-sarjoihin perustuva podcast alkaa ensi viikolla

Vasemmalta oikealle: Xmies, Valentin ja Mikko Varjamo.

Kolmihenkisen kaveriporukan yhteinen intohimo halutaan nyt jakaa koko kansalle.

Kiinnostaako supersankarit tai manga? Herättääkö Marvel tai DC Comics tunteita jompaan kumpaan suuntaan? Mikäli vastasit edes toiseen kysymykseen kyllä, niin löysit oikeaan osoitteeseen, sillä nyt kyseisistä aiheista riittää jutunjuurta!

Supernörteiksi itseään kutsuvat kaverukset aloittavat podcast-ohjelmansa ensi viikolla Klangin alla. Odotettavissa on sarjakuvalehtiä, leffoja, tv-sarjoja, cosplay-asuja sekä paljon muuta – kohta käydään läpi juttuja Madripoorista Middle-earthiin.

Häpeilemättömän nörttiklikin muodostavat keikkamyyjänä tunnettu Mikko Varjamo, Lyömättömät-yhtyeestä tuttu Xmies ja Mouhous-yhtyeen Valentin, joiden muodostamasta superkokoonpanosta uutisoimme aikaisemmin viime vuoden lopussa.

Supernörttiryhmä odottaa innolla uuden ohjelman aloittamista

Kaverukset saivat jo tovi sitten idean yhteisestä podcastista, josta kaikki innostuivat ja lähtivät tämän jälkeen toteuttamaan intohimoaan yhdessä.

– Tästä on jo reilu vuosi, kun heitin Junnulle ja Veikolle molemmille kävelylenkillä puhelimessa idean, et pitäiskö pistää Marvel-podcast pystyyn. Aihe sit laajeni supersankarihommiin ja nörtteilyyn, joten on multiversaalisen hienoa, että nyt ollaan tässä. Mukava päästä tekee hommaa Klangin kanssa. Muitakin vaihtoehtoja oli, mut täällä tuntui ajatukset ja toimintamallit kohtaavan parhaiten, Mikko pohjustaa.

– Meikä on koko elämäni ettiny ympärilleni ihmisii, joil on samat mielenkiinnon kohteet, ja musiikin paris se tuntu aina olevan helpompaa kun supersankarien ja sarjakuvien. Oon varmaa ärsytykseen asti haipannu sarjakuvii ja leffoi ja kaikkee siihen liittyvää frendeille jo vuosia, myös onnistuneesti ja saanu niitäkin koukkuun. Nyt ku tää podcasti reilu vuoden suunnittelun jälkeen konkretisoituu, on ihan älyttömän siistiä päästä keskusteleen ja purkaan näitä asioita mitkä ollu iso intohimo jo reilu 20 vuotta, Valentin kertoo innostuneena.

Podcast ei nimestä huolimatta ole pelkästään supernörteille

Hardcore-sarjakuvafaneina tunnetut kaverukset tekevät parhaansa, että myös vain elokuvia katsovat, eikä pelkästään sarjakuvia lukevat, voisivat saada ohjelmasta hyvää ja selkeäkielistä tarpeellista tietoa itselleen.

– Oon huomannu että jengi aina välillä hämmentyy meidän kolmen tietouden tasosta, mitä tulee esim. vaikka Marvel-leffoihin. Tää varmaankin johtuu siitä, että sarjakuvatyyppeinä me ollaan luettu iso osa siitä lähdemateriaalista, mihin ne leffatkin perustuu. On pakko sanoa, että vaikka suuri yleisö on jo ihan lipputulojenkin valossa ottanut ne leffat omakseen, niin tälleen hardcore day 1 -sarjisfanina välillä ihan harmittaa, että kaikki ei tiedä sitä todellista kunnioitusta ja nerokkuutta, millä nekin leffat on oikeasti kasattu, Xmies kertoo.

– Tää koko skene on viimesen 20 vuoden aikana menny kokoajan enemmän ja enemmän valtavirta populäärikulttuuriin, niin uskon et tänä podcastien kulta-aikana ollaan just oikeeseen väliin tulossa tän kans. Meil on huikeita vieraita, aiheita, ja kevään aikana julkastaan useempi tosi iso leffa ja tv-sarja, mitä odottaa isosti pääsevänsä seuraamaan ja spekuloimaan, Valentin toteaa.

– Meidän podcastissa me toivottavasti voidaan pureskella näitäkin knoppijyväsiä vähän helpommin omaksuttavaan muotoon, Xmies jatkaa.

Tavoitteena myös normalisoida nörttiys ja puhua sarjakuvissa ilmenevistä tärkeistä aiheista

Sarjakuvien, leffojen ja tv-sarjojen ohella ohjelmassa tullaan puhumaan myös sarjakuvissa käsitellyistä yhteiskunnallisista asioista, kuten mielenterveysongelmista, oikeudenmukaisuudesta ja rasismista.

– Haluan päästä tuomaan sarjakuvien ja muidenkin supersankariformaattien moniulotteisuutta esiin. Niistä saa arvot ja elämänohjeet monelle aikuisellekin oikeille raiteille. Käsitellään tasa-arvoa, mielenterveysasioita, ja vaikka mitä muuta. Ja se, että pukumiesten ei tarviis enää toimiston vessassa lukea salaa sarjiksia, vaan koitetaan tuoda tää mainstreamiin, Mikko kertoo.

– Katon tosi paljon eri YouTube-kanavia mis puretaan leffojen ja sarjojen easter eggei ja viittauksii mitkä monilta voinu mennä ohi, ja toivon et me voitas vaikuttaa samalla tavalla ihmisille. Sukeltaa vähän syvemmälle asioihin, taustoihin ja historiaan, ideologioihin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, mielenterveyteen ja tasa-arvoon. Ja tottakai ajankohtasimmat uutiset ja vieraat löytyy! Meidän kolmen dynamiikka ja kiinnostuksen kohteet täydentää toisiaan ja sen takia keskustelu pysyy varmasti mielenkiintosena, Valentin kertoo.

– Lopullisesti mä toivon että Supernörttien supervoima on kaivaa ne latentit nörtit sieltä kaapista päivänvaloon, ja antaa jengille rohkeutta keskustella toimiston kaffepalaverissa muustakin jännästä kuin Formula 1:stä tai lätkäliigasta, Xmies toteaa.

Kaikki ovat tervetulleita katsomaan ja fiilistelemään ohjelmaa

Kolmesta erilaisesta hahmosta koostuva kokoonpano toivottaa kaikki kuuntelemaan ja katsomaan podcastiaan, sillä luvassa on tulossa kaikenlaista – ja nyt jos koskaan voi odottaa odottamatonta.

– Me ollaan ite kolme hyvin erilaista persoonaa, ja silti samaa. Lisäksi on tulossa todella mielenkiintoisia vieraita, joten pysykäähän kuulolla kaikki supersankarit ja superpahikset, sukupuolesta, iästä, tai mistään riippumatta. Kuullaan ja nähdään taajuuksilla, Mikko toivottaa.

Ensimmäinen Supernörtit-jakso on odotettavissa ensi viikon lauantaina eli 26. maaliskuuta. Parhaiten ohjelman sisällöstä ja tulevista jutuista pysyt perillä, kun otat haltuun Supernörttien oman Instagram-tilin sekä kaikki Klangin some- ja suoratoistokanavat. Tällöin varmistat, että saat tietoosi ensimmäisenä tärkeimmät speksit ja pääset mahdollisesti myös vaikuttamaan ohjelmaan.