Perhosia vatsanpohjassa – F laulaa ensimmäisten kertojen ihanuudesta

JIRINA

Emma-palkittu F valmistautuu ensi kuussa julkaistavaan albumiin.

Pian kolmannen albuminsa julkaiseva F julkaisi viime viikolla singlen nimeltä Ekaa kertaa. Kappale tullaan kuulemaan myös ensi kuussa ulos tulevalta levyltä, joka kulkee nimellä Jos. Juuri julkaistu single pureutuu ihmissuhteeseen ja kannustaa kenties jo hieman hiipuneen kipinän uudelleen synnyttämiseen tanssittavan temmon avuin.

– Kun asiat ajautuu väärille raiteille, tarvitaan jonkilainen uudelleenkäynnistys. Biisi pohtii tai enemmänkin fantasioi sen mahdollisuuta. Jos vaan pysäytetään kierre, palautetaan kipinä ja aletaan taas arvostaa toista niin kuin ennen. Tai ainakin yritetään, toteaa F.

Helmikuun 8. päivänä ulos tulevalta albumilta ollaan aikaisemmin julkaistu singlet Ihana, Menetän sut ja Mitä jos. Teemaltaan artisti kuvailee albumin olevan kevyempi sekä tunteikkaampi kuin aikaisempi tuotanto. Genrellisesti kokonaisuuus nojaa edellisiä kappaleita enemmän r&b-soundiin. Albumista tullaan myymään myös erä vinyylilevyjä.

Keväällä ja kesällä F tulee keskittymään keikkailuun ja hänet tullaan näkemään lähes kaikilla Suomen isoilla festarilavoilla Flow Festivalista Ruisrockiin.

Kuuntele uusin rakkauden kiemuroihin pureutuva  kappale alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.