Snoop Dogg toimii tuottajana elokuvassa, jossa pääosissa nähdään edesmennyt Ray Liotta, Clint Eastwoodin poika ja Tyrese Gibson

Snoop Dogg toimii tuottajana elokuvassa 1992.
Pääosaa näyttelee laulajana ja näyttelijänä tunnettu Tyrese Gibson.
Lionsgate

Legendaarinen Snoop Dogg jatkaa uraansa elokuvatuottajana ja nyt hän on tuomassa valkokankaille leffan, joka sijoittuu Los Angelesin vuoden 1992 levottomuuksiin. Ohjaaja Ariel Vromenin teos on yksi Ray Liottan viimeisistä rooleista, ja sen Suomen ensi-iltaa odotetaan vielä.

Lionsgate on ilmoittanut julkaisevansa Ariel Vromenin ohjaaman rikosjännärin 1992 elokuvateattereissa perjantaina 30. elokuuta. Kysymykseksi jää, nähdäänkö elokuva myös Suomessa. Elokuvan pääosassa nähdään laulajana sekä näyttelijänä tunnettu Tyrese Gibson ja tuottajana toimii legendaarinen hiphop-artisti Snoop Dogg Death Row Pictures -yhtiönsä kautta. 1992 on myös yksi edesmenneen Ray Liottan viimeisistä elokuvarooleista.

Elokuva sijoittuu Los Angelesiin vuoden 1992 levottomuuksien aikaan Rodney King -oikeudenkäynnin jälkimainingeissa. Tarinassa Mercer (Gibson) yrittää epätoivoisesti rakentaa uudelleen elämäänsä ja suhdettaan poikaansa (Christopher A’mmanuel). Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia toinen isä ja poika (Ray Liotta ja Scott Eastwood) suunnittelevat vaarallista ryöstöä, jossa he aikovat varastaa katalysaattoreita, jotka sisältävät arvokasta platinaa, tehtaasta, jossa Mercer työskentelee. Los Angelesin jännitteen noustessa ja kaaoksen levitessä, molempien perheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa traagisin seurauksin.

Snoop Doggin henkilökohtainen yhteys vuoteen 1992

Snoop Dogg kommentoi tiedotteessa elokuvaa näin:

– Vuosi 1992 oli elämäni käännekohta, Deep Coverista The Chroniciin. Mutta samalla kun asiat elämässäni loksahtivat paikoilleen, koko LA hajosi. 1992 on ryöstöelokuva, joka todella vangitsee tuon hetken. Ariel teki loistavaa työtä kuvatessaan tuon ajan tapahtumia. Ensimmäisestä kohtaamisestani Tyresen kanssa Baby Boy -elokuvassa tähän hetkeen 1992:ssa, minun oli pakko olla osa tätä. Ja on vain sopivaa, että elokuva julkaistaan Death Row Picturesin kautta, koska Death Row on synonyymi 90-luvun LA-kulttuurille.

Tyrese Gibson lisäsi:

– Snoop on yksi viihteen rakastetuimmista hahmoista ja en voisi olla kiitollisempi siitä, että hän päätti liittyä projektiimme. Ray Liotta siunasi meitä kaikkia elämällään tehdessään tätä elokuvaa. Onneksemme saimme talteen hänen mestarillisen ja hyytävän suorituksensa.

Tähtinäyttelijät ja tuotannon taustavoimat

Lionsgate Motion Picture Groupin puheenjohtaja Adam Fogelson sanoi:

– Olen kiitollinen siitä, että olen saanut eturivin paikan todistaakseni Tyresen innostusta ja lahjakkuutta lukuisissa projekteissa, joita olemme tehneet yhdessä vuosien varrella. Ja ihailuni Snoop Doggia kohtaan on kestänyt 30 vuotta ja jatkuu yhä. On erityisen hienoa, että hän on liittynyt tuottajaksi 1992:een. Hän on selvästi löytänyt henkilökohtaisen yhteyden materiaaliin, mikä tekee hänen tiimistään Death Row Picturesissa täydelliset kumppanit.

Elokuvassa nähdään myös Clé Bennett, Dylan Arnold, Michael Beasley, Ori Pfeffer, Tosin Morohunfola ja Oleg Taktarov. Käsikirjoituksen ovat tehneet Sascha Penn ja Ariel Vromen Pennin tarinan pohjalta. Tuottajina toimivat käsikirjoittajien lisäksi Andreas Rommel, Maurice Fadida ja Adam Kolbrenner.

Alta voit katsoa virallisen trailerin.