Sexmane palasi musiikin julkaisemisen pariin rytinällä – myös pitkään puhuttu jäähallikeikka on nyt virallinen

Sexmane poseeraaa kädet levällään.
Sexmane bändeineen on onnistunut luomaan suoranaisen ilmiön keikkojen ympärille.
Kimi Issakainen

Hallille-huutoihin on vastattu – artisti tullaan näkemään Helsingin jäähallilla ensi vuoden toukokuussa.

Sexmanen vuosi on pitänyt sisällään paljon keikkoja ja sen myötä hieman vähemmän julkaistua musiikkia – mainittakoon toki tammikuussa julkaistu kolmosalbumi Sextape II. Sexshow:ksi nimetty live-elämys on kiertänyt Suomea jokaista lääniä myöten ja loppuhuipennus ”The Final Sexshow” nähdään ensi vuoden toukokuussa Helsingin jäähallissa. Edellinen viikko kuitenkin teki muutoksen single-rintamalla, sillä artisti julkaisi peräti kaksi biisiä.

Ensin kuultiin poikkeuksellisesti keskiviikkona julkaistu Comeback, joka tuntuu kertovan juurikin paluusta musiikin julkaisun pariin. Perjantaina artisti julkaisi myös toisen singlen, HALLILLE. Kuten nimestä arvata saattaa, kappale juhlistaa tulevaa Helsingin jäähallin keikkaa, joka tuskin tulee yllätyksenä artistia enemmän seuranneille.

HALLILLE -huutoihin on nyt vastattu! Keväällä järjestettävä The Final Sexshow tulee olemaan spektaakkeli, joka pitää paikan päällä kokea. Se on meille kaikille tietyn aikakauden päätös. Jäähallin julkaisun kunniaksi julkaisin HALLILLE-singlen, se kiteyttää hyvin fiilikset tällä hetkellä. Nähään hallil, tervetuloa!, artisti kiteyttää.

Vaikka musiikkia on julkaistu vähemmän, on kuluva vuosi ollut Sexmanen tähän asti suurin. Artisti on tehnyt lähes sata keikkaa aina festareiden päälavoista peräkylien klubeihin – Emma-voittoa unohtamatta. Keikoista poikkeuksellisen moni on myös ollut loppuunmyyty. Tuleva hallikeikka järjestetään lauantaina 18. toukokuuta.

Keikkaa odotellessa voit kuunnella tuoreen HALLILLE-singlen alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.