Sama viba, puhtaampi soundi – Sexmane julkaisi uuden albuminsa

Tero Ahonen

Levyllä kuullaan artistin omien kokemusten ohella muidenkin tarinoita.

Sexmane on julkaissut kakkosalbuminsa nimeltä Väärinymmärretty. Odotetulla kokonaisuudella on yhteensä 16 raitaa, joista kaksi on julkaistu aiemmin singleinä.

Sexmane kertoo fiilisten olevan tällä hetkellä todella korkealla, sillä projektin eteen on paiskittu töitä parin vuoden ajan. Uusi albumi sisältää aiempaan omakustannelevyyn verrattuna puhtaampaa soundia ja hullumpaa menoa.

– Koen että viba on kuitenkin sama kuin edellisessä. Emmä oo ihmisenä muuttunut vaikka oonkin paljon täs matkan varrella henkisesti kasvanutkin, artisti toteaa naurahtaen.

Kuuteentoista kappaleeseen mahtuu monia eri tunteita kuten pelkoa, rakkautta, ahdistusta ja herkkyyttä. Suurin inspiraatio on tullut omista kokemuksista.

– Mukaan mahtuu myös tarinoita jotka eivät ole suoranaisesti mun tarinoita. Ne on sellasia mihin oon pystynyt samaistumaan vahvasti ja siks oon päätynyt luomaan niistä biisejä.

Omaa suosikkibiisiään Sexmane ei osaa albumilta nimetä. Hän fiilaa tällä hetkellä kaikkia yhtä paljon.

– Top 3 -kappaleisiin kuuluu kyllä Kitara Vaasa, vaikka sen tekemisestä onkin jo puolitoista vuotta! Siin on vaa jotain sellaista etten kyllästy siihen.

williamin ja Victor Nordiksen kanssa tehty kappale toimiikin pitkäsoiton fokusraitana. Kuuntele albumi alta ja muodosta oma mielipiteesi biisien kärkikolmikosta!