Ruisrockin ensimmäiset esiintyjät julki – mukana nähdään muun muassa Lil Nas X ja Skrillex

Petri Anttila / Ruisrock 2022

Muita kansainvälisiä lisäyksiä festivaalille ovat PinkPantheress, Denzel Curry ja Yung Lean.

Turussa järjestettävä Ruisrock-festivaali tulee jälleen edustamaan laajan kattauksen niin kotimaisia kuin ulkomaalaisiakin artisteja.

Kansainvälisiin artisteihin on lisätty uniikin ja mieleenpainuvan estetiikan omaavan, sekä trendaavia biisejä luova Lil Nas X. Aikoinaan Old Town Road -biisillä pinnalle ponnahtanut räppäri on muokannut hiphop-kulttuuria laajasti ja on musiikkiuransa ohella ja toiminut myös LGBTQ-kulttuurin äänenä tehden työtä yhdenvertaisuuden puolesta.

Muita vahvistettuja kansainvälisiä lisäyksiä ovat muun muassa EDM-kenttää freesannut Skrillex, englantilainen pehmeää poppia tarjoava PinkPantheress, yhdysvaltalaisräppäri Denzel Curry ja emo rap -tyylistään tunnettu ruotsalainen Yung Lean.

Kotimaisista artisteista vahvistettiin tänään laajasti eri genrejen edustajia joihin kuuluu muun muassa  suomiräpin kentällä dominoiva Gettomasa, kiinnostaviin tulokkaisiin kuuluva Jami Faltin sekä suuressa nosteessa tänä vuonna ollut hempeää ja lämmintä tunnelmaa tarjoava pehmoaino.

Kolmipäiväinen Ruisrock järjestetään 7.-9. heinäkuuta 2023 monelle jo ennestään tutussa paikassa Turun Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa. Liput tapahtumaan myy Tiketti.

Lisää artistijulkistuksia on luvassa talven aikana. Muita tähän mennessä vahvistettuja artisteja ovat Aliisa Syrjä, Antti TuiskuBEHMBenjaminErika VikmanEtta sekä Haloo Helsinki!.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Ruisrock (@ruisrock)