Ruisrock ampuu kovilla – Meek Mill, Lil Tecca ja Pop Smoke ensimmäistä kertaa Suomeen

Lil Tecca on yksi Ruisrockin artistikattauksen nuorimmista kiinnityksistä.

Ruisrock ei leiki.

Ruisrock on julkistanut nipun uusia artistikiinnityksiä tulevalle kesälle, eikä urbaania musiikkia ole tälläkään kertaa unohdettu. Nyt julkistettuihin ohjelmalisäyksiin kuuluvat muun muassa ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvat Meek MillLil Tecca ja Pop Smoke.

Pohjois-Philadelphiassa kasvanut Meek Mill on yksi lähivuosien isoimmista hiphop-nimistä, joka on julkaissut uransa aikana neljä albumia. Niistä tuoreimmalla eli Billboardin kärkeen nousseella Championships-albumilla aktivistinakin tunnettu artisti työskenteli muun muassa Jay-Z:n, Draken ja Cardi B:n kanssa.

Vasta 17-vuotias rap-sensaatio Lil Tecca on uusi lupaus, joka nousi viime toukokuussa Billboardin Hot 100 -listan kärkipaikoille läpimurtohitillään Ransom. Yhtä lailla tulokkaan We Love You Tecca -mixtape sinkoutui listojen kärkikahinoihin sekä kohti suurempaa suosiota.

Tulokassarjaan kuuluu myös Pop Smoke, joka nousi pinnalle Woo-viraalihitillään sekä muutamassa vuorokaudessa miljoonia kertoja striimatulla Welcome to the Party -kappaleellaan. Pop Smoken viimekesäisellä Meet the Woo -esikoisalbumilla kuultiin raskaan sarjan edustajista Nicki Minajia sekä grimen suunnannäyttäjää Skeptaa.

Lisäksi kotimaisina niminä tapahtumaan on kiinnitetty esimerkiksi Eevil StööFGasellit, Gettomasa, GraciasIBEJVG, MELOPyhimys, SOFAView ja Yeboyah. Koko tähänastisen kattauksen näet täältä.

Ruisrock järjestetään Turun Ruissalon kansanpuistossa 3.-5. heinäkuuta. Ruisrockin kolmen, kahden ja yhden päivän liput ovat myynnissä Tiketissä.