Rakkautta & Anarkiaa tuo Ice Cuben näyttelijänuran aloittaneen kulttiklassikon takaisin valkokankaalle

Boyz n the Hood – kulman kundit teki Ice Cubesta myös näyttelijän.
Columbia Pictures

Elokuvafestivaali kunnioittaa huhtikuussa kuollutta elokuvaohjaaja John Singletonia.

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali on julkistanut tämänvuotisen ohjelmistonsa. 32. kertaa järjestettävä festivaali ottaa ohjelmistossaan huomioon huhtikuussa kuolleen John Singletonin esittämällä tämän keskeisimmän ohjaustyön Boyz n the Hood – kulman kundit.

Kulttiklassikko kertoo raadollisesta katuelämästä South Centralin kaupunginosassa Los Angelesissa. Kriitikoiden ylistämä draama toi Singletonille ensimmäisenä afroamerikkalaisena parhaan ohjaajan Oscar-ehdokkuuden. Lisäksi se toimi muutama vuosi aiemmin gangsta rap -pioneeriryhmä N.W.A:sta soolouralle lähteneen Ice Cuben näyttelijänuran lähtölaukauksena.

Filkka on osa R&A Trailblazers -sarjaa, joka tuo toistamiseen elokuvafestivaalin ohjelmistoon vanhoja elokuvahistorian tienraivaajina toimineita R&A-suosikkeja. Ensimmäisen kerran Singletonin esikoiselokuva nähtiin festivaalin ohjelmistossa heti julkaisuvuotenaan 1991.

Elokuva esitetään tammikuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin yhteydessä toimintansa aloittaneessa elokuvateatteri Kino Reginassa. Näytös pidetään perjantaina  27. syyskuuta klo 18.30, ja lipunmyynti siihen ja muihin Rakkautta & Anarkiaa -näytöksiin alkaa torstaina 12. syyskuuta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.