Rähinä Records jää taakse – Spekti vaihtaa levymerkkiä

Joey Palmroos

Pitkäaikainen Rähinä-jäsen ei julkaise enää jatkossa tuotantoaan samannimisen labelin kautta.

Lähes kaikki aktiiviset Rähinä Recordsin artistit edelliselle julkaisulleen koonneelta Spektiltä on tulossa uutta materiaalia. Platina-artisti julkaisee perjantaina 5. kesäkuuta singlen Vain yksi sinä, jolla fiittaa Sony Musicille sainattu Titta.

Kolme sooloalbumia tehneelle Trilogia-jäsenelle single on samalla uusi alku, sillä uuden kappaleen julkaisusta vastaa Kaiku Recordings. Levymerkin vaihtaminen tulee todennäköisesti useimmille Spektiä seuranneille yllätyksenä, sillä artisti on ollut Rähinän listoilla vuosikausien ajan.

Ensimmäinen Rähinä-levy jolla Spektiä kuultiin oli Fintelligensin vuoden 2001 pitkäsoitto Tän tahtiin, jolla Spektin, KT:n ja Wretchin muodostama Trilogia vieraili kappaleessa Ei koskaan. Vuonna 2003 Rähinä laajentui sen seitsemää perustajajäsentä laajemmaksi yhteisöksi, jolloin myös samana kesänä ensimmäisen singlensä julkaissut kolmikko laskettiin virallisesti osaksi Rähinää.

Soolouraa Spekti on tehnyt Rähinä Recordsin artistina 2010-luvun alkupuolelta lähtien. Virallisen levytyssopimuksen Trilo-Gee teki Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön perustamalle lafkalle keväällä 2013.

Vaihdoksesta tekee erikoisen ennen kaikkea se, että siirtyminen levymerkiltä toiselle tapahtuu käytännössä saman saman talon sisällä. Kaiku Recordings on nimittäin osa Kaiku Entertainmentia, jolle Rähinä Records lisensoi julkaisutoimintansa toissavuonna.

Päästäänkö kohta kuulemaan Spektin ja Rähinän artistien välisiä tulikivenkatkuisia dissiträkkejä? Kannattaako popcornit jo heittää mikroon?

Kuvio kuulostaa siinä määrin erikoiselta, että Klangi katsoi aiheelliseksi ottaa Spektin välittömästi kuulusteluun. Lue haastattelu alta.

Trilogian promokuva vuodelta 2003. Kuvassa vasemmalta oikealle Aspekti a.k.a. Spekti, Wretch ja KT.

Olet edustanut Rähinää 2000-luvun alusta asti ensin osana Trilogiaa ja sen jälkeen sooloartistina. Mikä sai sinut nyt siirtymään Kaiku Recordingsille, ainakaan ulospäin suurta eroa ei ole ja molemmat ovat kuitenkin Kaiku Entertainmentin / Nelosen katon alla?

”Ulospäin käytännössä mikään ei muutu. Se, että edustan itse Kaikua, enkä sen levy-merkkiä Rähinä Recordsia, mahdollistaa yhtiölle suuremmat panostukset tuleviin julkaisuihini.”

Trilogia levytti aikoinaan Bonnier Amigolle mutta oli silti Rähinään kuuluva ryhmä. Oletko enää itse millään muotoa osa Rähinää, vaikka et enää levytäkään sen nimiselle labelille? Onko Rähinää näin vuonna 2020 enää edes olemassa kollektiivina?

”Pohjimmiltaan Rähinä on aina ollut ystäväporukka. Muodostan edelleen parhaiden ystävieni kanssa sen nimisen kollektiivin, vaikka en sen nimistä yritystä edustakaan.”

Klassinen hiphop-kysymys: onko lähdön taustalla jonkinlainen biiffi, oletko edelleen väleissä kaikkien kanssa Rähinällä? Timo Pieni Huijaus on ainakin tehnyt tulevan singlesi kannet, onko Rähinän artistien kanssa jatkossakin tiedossa yhteistyötä?

”Taustalla ei ole mitään biiffiä. Työskentelen erittäin mielelläni edelleen kaikkien rähinäläisten kanssa.”

Millaisena ylipäätään näet Rähinän tämänhetkisen aseman kotimaisessa hiphop-skenessä tai laajemmin suomalaisella musiikkikentällä?

”Mulle Rähinän asemalla kenenkään muiden silmissä tai skenessä ei ole merkitystä. Itselleni kollektiivi edustaa yhä edelleen veljeyttä sekä ystävyyttä, ja on selkänoja, jolta ponnistaa kohti tulevaa.”

Mihin suuntaan aiot tulevaisuudessa viedä musiikkiasi?

”Mulle artistius on jatkuvasti muotoutuva prosessi. Mua kiinnostaa kehittyä erityisesti laulunkirjoittajana ja pyrin käsittelemään aiempaa enemmän myös niin sanotusti ”isoja” teemoja. Mä uskon, että tässä prosessissa pitää pitää mukana tietty tunnistettava ydin, joka tekee mun biiseistä leimallisesti mun kuuloisia. Geneeristä musaa, mikä voisi olla kenen tahansa esittämää, on maailmassa tarpeeksi.”

Kuinka Vain yksi sinä -kappale sai alkunsa?

”Rakkaus on kenties näistä isoista teemoista suurin. Sen käsitteleminen teksteissä on ollut mulle mielenkiintoinen haaste. Siirappisen lisämausteen antaa se, että meillä on mun vaimon kanssa yksivuotishääpäivä biisin julkaisun yhteydessä.”

Miten päädyit ottamaan kertosäkeestä vastaavan Titan mukaan kappaleelle?

”Halusin kertosäkeeseen naisäänen ja kun omasta tallista ei oikein sopivaa löytynyt, lähestyimme muita levy-yhtiötä. Tätä kautta ihastuin Titan saundiin ja omaan materiaaliin. Hän sopii mielestäni tähän kappaleeseen täydellisesti.”

Millaista korona-aika on ollut itsellesi, oletko ollut tuotteliaampi kuin normaalisti vai onko pääasiassa kotioloissa olemisesta ollut lähinnä haittaa luovuudellesi?

”Mä en ammenna luovuutta tuskasta ja ahdingosta, joten mulle tän kaltaiset epävarmat ajat eivät toimi inspiraationlähteenä. Kirjoitan mielestäni parempia tekstejä silloin, kun asiat ovat hyvin, ja siitäkin syystä mulle sopii vallan mainiosti se, jos tässä pääsemme pikku hiljaa palaamaan normaaliin.”

Singlen julkaisuviikonloppuna tulee kuluneeksi tasan vuosi häistäsi Roomassa. Onko lähipiirissäsi sanonta ”Faanin häistä” jo vaihtunut muotoon ”Spektin häissä”?

”Meidän hääviikonloppu oli ratkiriemukas, mutta sen vertaaminen Faniin on verinen loukkaus alakerran herraa kohtaan.”