Yacinen mixtapelle oli kymmeniä biisejä – lopullisella versiolla on kahdeksan onnistuneinta

Andu

Kolmas kerta toden sanoo.

Algerialais-suomalainen Yacine on julkaissut ensimmäisen mixtapensa, joka jää hänen viimeisekseen indieartistina. Kokonaisuus kantaa nimeä INNOMÈ ja sillä kuullaan paljon vaikutteita Ranskan skenestä.

Tamperelaisartisti lähti työstämään projektia aiemmista julkaisuistaan poikkeavalla lähestymistavalla käyttäessään huomattavasti enemmän aikaa materiaalin hiomiseen. Yli vuoden mittaisen tekoprosessin aikana syntyi noin 20-35 biisiä ja parikin erilaista versiota mixtapesta.

Nyt artisti kokee löytäneensä oman soundinsa, jota hän esittelee mixtapen kolmannen ja lopullisen version kahdeksalla raidalla. Yhteistä kaikilla versioille oli lukuisat fiitit, joita Yacine halusi mukaan mixtapelleen.

Kotimaisina fiitteinä toimivat Killah Recordsille sainattu EL’o-duo, turkulainen Ihajust, itähelsinkiläinen Nupe sekä EL’on toinen osapuoli Taha Teki Sen Taas. Lisäksi kahdella raidalla fiittaa Göteborgin tienoilta tuleva ruotsalaisartisti M1LAN.

Tuotantopuolesta vastaavat Aitio, Danuvvs, Plaino, Thomaz ja Taha Teki Sen Taas. Kaksi jälkimmäistä toimivat kokonaisuuden päätuottajina.

Klangi haastatteli Yacinea heti mixtapen julkaisun yhteydessä. Lue haastattelu ja katso myös juuri ilmestynyt musiikkivideo alta.

Mistä nimi INNOMÈ tulee ja mitä se tarkoittaa?

INNOMÈ tarkoittaa ”nimetöntä, nimeämätöntä”. Ajattelin että se on täydellinen nimi mixtapelle. Kirjoitusasu on hieno ja olen itse vielä uran alussa oleva hieman nimetön artisti.

Minkälainen prosessi mixtapen tekeminen oli pandemian keskellä ja mitä siitä käteen?

Projektin teko lähti rullaamaan hyvin alkukankeuden jälkeen toissa kesänä. Se oli antoisa kokemus joka toi paljon sisältöä korona-arkeen ja jota oli kiva tehdä kaikessa rauhassa. Oman tyylin löytäminen oli todella helpottavaa, mutta en silti lokeroidu tiettyä tyyliä tekeväksi artistiksi vielä tässä vaiheessa.

Millaisia haasteita tekoprosessiin liittyi?

Kuten monesti taiteessa, alku on hankala. Ensimmäisten riimien ja kokonaisten biisien jälkeen kokonaisuus alkoi saada suuntaa ja ideoita tuli enemmän. Yhtäkkiä mulla oli kasassa iso kasa valmiita biisejä, mutta ne eivät tuntuneet kokonaisuudelta. Myös muutama yllättävä muuttuja tuli matkaan ja jouduttiin tekemään nopealla tahdilla uusia pläänejä. Kaiken tämän jälkeen mulla alkoi olemaan nykyinen setti kasassa. Iso kiitos joustavasta työstä koko tiimille, etenkin Thomakselle joka demotti, miksasi ja masteroi ahkerasti mun biisejä.

Kuvasitte ainoan videon kappaleelle MENOSSA, kerro hiukan siitä?

MENOSSA kertoo siis mimmistä joka puhuu ja lupailee sulle että haluaa viettää sun kanssa aikaa, mutta sitten kun tulee se hetki että pyydät näkemään niin silloin onkin menoa. Aina on selityksiä ja rikottuja lupauksia.

Miten Ihajust päätyi biisille ja videolle?

Mä törmäsin Ihajustin tuoreimpaan biisiin ja digasin siitä soundista. Hän sopi biisiin täydellisesti. Koodasin että tuleeko äijä videoon niin sanoi että totta kai ja kurvasi Audi A7:lla Tampereelle. Tutustuttiin samalla kun tehtiin tätä ja meistä tuli hyviä frendejä samalla.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Miten Ranskan skenen vaikutteet kuuluvat mixtapella ja puuttuuko Suomen skenestä jotain verrattuna Ranskaan?

Ranskan skenessä kuullaan paljon iloisia ja rytmikkäitä soundeja, jopa surulliset ja puhuttelevat aiheet saadaan yhdistettyä mahtaviin melodioihin ja rytmeihin. Toki täällä Suomessakin on paljon hyvää, mutta Ranskassa skaala on suurempi. Siellä artisteilla on suuremmat raamit joihin mahtua ja vaikka päätyyli olisikin sama, niin sisälle mahtuu monta eri tyylistä artistia. Ranskan skenessä aiheiden kirjo on laaja futiksesta perheen menettämiseen ja biiseihin kuuluu hauskoja läppiä. Omaan musiikkiin olen yrittänyt saada tätä samaa Välimeren rytmiä sekä intohimoa. Voisin väittää, että siellä uskalletaan rohkeammin kokeilla uutta. Siksi yhdistelenkin Suomen musaskenessä tutumpaa soundia sekä Ranskan soundia.

Haluatko muuttaa jotenkin musiikkiskeneä ja jos haluat niin miten?

Totta kai! Kukapa ei haluaisi. Toivon että artistina pääsisin tuomaan Suomeen lisää Välimeren soundia ja kulttuuria. Mun mielestä kulttuurit on rikkaus eikä monipuolisista taustoista ja tyyleistä ole ikinä haittaa. Toivottavasti saan jatkossa annettua itsestäni lisää puhuttelevien aiheiden muodossa.

Viime aikoina suomalaiset ovat tehneet yhteistyötä ainakin virolaisten ja ruotsalaisten artistien kanssa. Tällaisia yhteistyökuvioita saisi ilmeisesti mielestäsi olla useamminkin?

Musaskeneen saisi ottaa rohkeammin ulkomaisia fiittejä ja tuoda sitä kautta sitä kansainvälisyyttä. Omalla mixtapellani kuullaan muutama biisi M1lanin kanssa. Vaikka tähänastisilla biiseilläni on kuultu lähtökohtaisesti ranskaa, saatiin nyt teemoihin myös naapurimaa Ruotsi. Oli todella hienoa päästä tekemään tällaista yhteistyötä.

Mitä haluaisit antaa musiikillasi ihmisille?

Samaistuttavia aiheita, jotain uutta, iloa, hyviä läppiä, menoa ja meininkiä sekä jotain ajateltavaa.

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Olisi hienoa jos olisin päässyt artistina lähtökuopista nousuun, kuulisin omia biisejä radiosta ja olisi keikkojakin. Musiikillisesti toivon kehittyväni ja olisi hienoa saada kansainvälisiä fiittejä. Henkilökohtaisessa elämässäni toivon perheen ja parisuhteen voivan hyvin sekä tietty suorittaneeni opinnot kunnialla loppuun. Toivon että tulevaisuuden pläänit selkenevät ajan myötä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.